perjantai 9. kesäkuuta 2017

After Eight - browniet

Terveisiä täältä sairastuvalta! Flunssaisen taaperon kanssa neljän seinän sisällä hengailessa onkin hyvää aikaa leipoa. Ja mikä onkaan parempi kuin todella helppo ja nopea brownie ohje aivot narikkaan- perjantain kunniaksi. Päivän tuotoksen ovatkin juuri sopivan tahmaisia ja supersuklaisia tulevan viikonlopun kahvitteluhetkiin.


After Eight-browniet
200g voita
200g suklaata
1,5dl sokeria
3 kananmunaa
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
300g after eight suklaata

Leikkele after eightit hieman pienempiin paloihin. Sulata voi sekä suklaa miedolla lämmöllä kattilassa ja lisää kaikki loput aineet. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan ja paista 200 asteisessa uunissa keskitasolla noin 10 minuuttia. Taikina saa jäädä hieman raa'aksi. Anna jäähtyä ja leikkele annospaloiksi sekä tarjoile vasta jääkaappikylmänä.


sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Rusettirakkautta (sis. linkin arvontaan)

Lastenvaatteet. Tämä hyvin mielipiteitä jakava, toisille harrastus tai jopa elämäntapa, toisille vain välttämätön asia. Mutta niin kuin monesti onkin jo todettu: jokainen käyttäköön rahansa ihan itse valitsemallaan tavalla toisten valintoja tuomitsematta.


Itsehän pidän kaikesta kauniista. Hempeistä sekä yksinkertaisista asioista ja se usein heijastuu lapseni pukeutumiseen. Olen tarkka siitä miten toisen housut ja paita sointuvat yhteen kun astumme ulos ovesta vaikka tuollaisen rämäpään kanssa takaisin tultaessa ne saakin yleensä heittää heti pesukoneeseen. Yhteen sointuvien lastenvaatteiden metsästys nyt vaan tuppaa olemaan ihan oma lajinsa johon ei aina aika tai resurssit riitä. Kuin sisustuksessa konsanaan kokonaisuutta lähetään rakentamaan tiettyjen kulmakivien ympärille. Kaivataan jotain mikä sopii kaiken kanssa. Mikä miellyttää omaa silmää tuoden näin materialistille onnea mutta lapsen kannalta on helppo pukea ja mukava käyttää.

Muutamia kuukausia sitten kohtasin ongelman. Ongelman, joka ehkä koetaan hieman turhaksi ja pinnalliseksi, mutta näin lastenvaatehullun mittapuulla on varsin todellinen. Mistä kiva hattu välikauteen? Mikä olisi kaunis, yksinkertainen sekä juuri nappivalinta kun on aika pakata Gugguun merino- ja puuvillapipot ensi syksyä odottelemaan. Itse tehtäessähän asioistahan saisi juuri oman näköisiä mutta jos on kuitenkin peukalo keskellä kämmentä ei toteutus yleensä vastaa sitä aiottua. Tämän vuoksi kannattaa tekeminen jättää niille jotka osaa, jolloin itse pääsee nauttimaan vain kauniista lopputuloksesta. Näin minä tein. Netin ihmeellinen maailma on kuitenkin täynnä ihmisiä jotka voisivat auttaa minua tämän maailmanluokan ongelmani kanssa. Ja niinpä otin yhteyttä Annaan.

Anna nimittäin pyörittää pientä yritystään RUSETILLA ja onkin erikoistunut tekemään mittatilaustyönä erilaisia asusteita, erityisesti rusettiturbaaneja. Nämä käsintehdyt kaunokaiset miellyttivät heti omaa silmää joten laitoinpa tilaukseni menemään ja pian meille kotiutuikin ensimmäinen turbaanimme. Te meitä instagramissa seuraavat olettekin varmasti jo huomanneet pienimuotoisen "ropellihattumaniani" (miehen keksimä nimi, mitä lie tarkoittaa) joten tämän ensimmäisen kaveriksihan on kotiutunut jo muutama muukin ja taas tekisi mieli laittaa tilausta menemään.

Moni teistä on varmasti nähnyt Saarioisten mainoksen: "äitien tekemää ruokaa". Siihen, otetaanko sinne töihin pelkkiä äiti-ihmisiä en ota kantaan, mutta näin pienten yritysten kanssa asioidessa sitä vasta tajuaa kuinka kulissien takana oikeasti raataa ihan oikeat ihmiset. Jonkun äiti, tytär ja ystävä. Nimittäin uusimman turbaanitilaukseni meille kotiutuessa revin normaaliin tapaan postin tuomisia innoissani auki kuin jouluna konsanaan. Kuoren sisältä odotin paljastuvan uudet ihanuudet koristamaan taaperomme päätä mutta siinä ei ollutkaan kaikki. Sen lisäksi Anna oli vauvauutisemme huomanneena tehnyt täysin pyytämättä myös syyskuiselle pikkuprinsessallemme omat pienet rusettiturbaaninsa.




Nyt kannattaakin sitten suunnata blogin INSTAGRAMin (@askelininka) puolelle. Siellä nimittäin arvomme yhteistyössä Annan kanssa yhdelle onnekkaalle vapaavalintaisen turbaanin! Kannattaa myös vierailla ihailemassa Rusetilla - instatiliä jota kautta pääsee tilailemaan omiin tarpeisiinsa sopivia asusteita.


Yhteistyössä Rusetilla
*osa postauksessa näkyvistä rusettiturbaaneista saatu blogin kautta

maanantai 29. toukokuuta 2017

Sitruunainen mansikkabritakakku

Ihana kesä ja kesän ensimmäiset mansikat. Tänään kaupassa palloillessani silmääni osuivat mansikka- sekä vadelmarasiat joiden kantta koristi ylväs suomen lippu. Olihan sitä pakko nämä kotimaiset herkut napata matkaan ja mansikat pääsivätkin heti testiin herkullisen sitruunalla höystetyn mansikkabritakakun muodossa.


Pohja 
150g voita
1,25dl sokeria
4 keltuaista
2dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
1,5dl maitoa

Marenki
4 valkuaista
2dl sokeria
tilkka sitruunamehua
(mantelilastuja)

Täyte
2dl vispikermaa
200g sitruunarahkaa
2rkl sokeria
1tl vaniljasokeria
sitruunan raastettu kuori
puolikkaan sitruunan mehu
500g mansikoita

Nosta voi ja munat ajoissa huoneenlämpöön. Erottele keltuainen ja valkuainen. Vaahdota voi sekä sokeri vaahdoksi ja lisää keltuaiset joukkoon edelleen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne sekä maito taikinaan. Levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille,

Valmista marenki vaahdottamalla valkuaiset ja lisäämällä sokeri sekä sitruunamehu koko ajan sekoittaen. Vaahto on valmista kun se on kovaa ja kiiltävää. Levitä marenki pohjan päälle, ripottele halutessasi pinnalle mantelilastuja ja paista uunin keskitasossa 175 asteessa 20-30 minuuttia kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Leikkaa jäähtynyt pohja keskeltä kahtia. Nosta toinen puoli tarjoilualustalle. Vaahdota kerma, lisää siihen rahka, sokerit, sitruunan raastettu kuori sekä mehu ja levitä puolikkaalle. Lisää paloitellut mansikat ja nosta toinen puoli kanneksi. Koristele haluamallasi tavalla ja tarjoile heti.




Muistakaahan seurata meitä INSTAGRAMissa ja käykää myös tykkäämässä blogin FACEBOOK- sivusta pysyäksenne ajantasalla viimeisimmistä toilailuista.

torstai 25. toukokuuta 2017

Rantahylkeen kesäsuunnitelmat

Vielä on muutamia päiviä toukokuuta jäljellä. Tällaisen auringonpalvojan mieliksi ollaankin saatu nauttia ihan kiitettävistä keleistä, syödä kesän ensimmäiset kioskijädet ja kirota yllättäviä rusketusrajoja. Vielä pitäisi noin 1,5 kuukautta jaksaa työtaivalta ennen odotettua kesälomaa jolta jäänkin sitten suoraan äippävapaille. Viimeisillään raskaana, 2-vuotiaan taaperon viihdyttämänä tiedossa onkin varmasti harvinaisen rentouttavaa lomailua ennen uuden pienokaisen saapumista.








Mitä ihmettä sitä sitten puuhailisi näin mahakkaana pienen uhmailijan pyöriessä jaloissa? Muumimaailmaan totta kai olisi kiva päästä ja jos miehen aikataulusta löytyy tilaa koko perheen voimin voisi lähteä risteilemään. Aina ei kuitenkaan raha tai mahdollisuudet anna periksi sen kummemmille reissuille, mutta onneksi tämän kesän yksi suurimmista nautinnoista onkin mahdollisuus löhöillä rannalla ilman, että vatsaa täytyy vetää sisään.

Suunnitelmia on aina mukava tehdä, mutta ennen kaikkea tänä kesänä aion nauttia niistä pienistä jutuista. Vielä hetken aikaa meidän perhe voi elää siinä säännöllisessä rytmissä jonka olemme löytäneet. Taapero nukkuu yönsä ja säännölliset pitkät päikkärit. Hän on utelias sekä rohkea joten ulkoilu sujuu totutulla kaavalla ja nälän yllättäessä ei tarvitse murehtia muistiko eväitä vai ei kun toinen syö samaa ruokaa kuin muutkin. Voin rauhassa ottaa hetken parvekkeella aurinkoa kun pieni tykkää leikkiä yksinään legoilla ja hätätapauksessa toisen voi istuttaa katsomaan My Little Ponya kun oman ajan kaipuu yllättää. Vaikka pienen tyttömme kanssa joka päivä oppii jotain uutta, on arki kuitenkin suhteellisen tasaista ja tietyllä tavalla helppoa. Pian tähän tulee muutos.



Tänään oli taas yksi mukava kesäinen vapaapäivä. Helatorstain kunniaksi ulkoilun jälkeen järjestimme tytön kanssa brunssin parvekkeelle ja nautimme kesäisestä ilmasta. Vietimme aikaa ihan vain kaksin syöden, kuunnellen musiikkia ja lukien. Hiki valuu solkenaan jo muutamasta plusasteesta ja nilkkoja turvottaa mutta kyllä se kesä on vaan ihan parasta aikaa.

perjantai 19. toukokuuta 2017

24. Raskausviikko: Kontrolliultrassa

Tänään koitti odotettu kontrolliultra. Niin kuin täällä aikaisemmin mainitsinkin, oli beben toinen munuaisallas rakenneultrassa hieman laajentunut jonka vuoksi meille varattiin kontrollikäynti. Aamukahvit tuli siis keiteltyä hieman jännittyneissä tunnelmissa. Kuten te näitä raskauskuulumishöpinöitä lueskelevat tiedätte, ei ultrat oikein ole ollut meidän pala kakkua.



Ensitöikseen lääkäri tarkisti kohdunkaulan tilanteen. Jo muutaman viikon ajan on tullut kärsittyä hieman ikävistä supisteluista mutta kohdunsuu on onneksi pysynyt vielä kiinni. Sitä nyt hieman seuraillaan ja toivotaan että tilanne ei siitä muuksi muutu. Ajatus pakkovuodelevosta ei kyllä yhtään houkuttaisi.

Sitten siirryttiin minin tutkiskeluun. Ensimmäisenä näyttöön lävähti hyvinkin selvä kuva toisen jalkovälistä ja näin kouluttamatonkin silmä kyllä näki mitä siellä vilkkui (tai tarkemmin ei vilkkunut). Tyttölupaushan siinä vahvistui entisestään kun pieni niin antoisasti meille vilautteli. Seuraavaksi tutkittiin läpi nämä koko ultraamisen syyt eli munuaisaltaat. Kaikki näytti onneksi olevan hyvin joten hyvin nopeasti pääsin pakkaamaan rojuni ja suuntaamaan kotia kohti. Eli tulipas sekin koettua. Ensimmäinen ultra jossa ei löydetty mitään huomautettavaa ja josta sai poistua oikeasti hyvillä mielin. Lisää näitä kiitos!

Tätä postausta kirjoittaessani vetää pikkusankari mahassani ihan omaa ralliaan. Näihin aikoihin se joka iltainen jumppatuokio yleensä alkaa, kun taapero on ollut jo yli tunnin höyhensaarilla ja itse istun tukevasti sohvannurkassa. Ultran mukaan mini painaa jo huimat 700g, sellaisen perhekokoisen jauhelihapaketin verran. Ei siis mikään ihme että toinen saa jo makkarani muljumaaan puolelta toiselle tanssiliikkeittensä tahtiin. Vau.fi sovellus muuten kertoo, että näinä hetkinä sikiö reagoi jo ääniin. Surullista sinänsä, että ensimmäisiä ääniä joita toinen kuulee, on oma korvia raastava hoilaamiseni suihkussa. Ehkäpä pieni on äitiinsä tullut jolloin sävelkorva ei ole turhan tarkka ja pieni epävireisyys ei tosiaankaan haittaa,



Täällä siis voidaan hyvin. Koko ajan hieman paksummin (myös jos takapuoleen vilkaisee), pää hieman raskauden pehmentämänä elellään päivä kerrallaan ja odotellaan malttamattomana kesää sekä äitiysloman alkua. Ensi viikollahan palaillaan taas mahankasvatusprojektin merkeissä ja sillä kertaa tuoreilla neuvolakuulumisilla!


Ja muistakaahan, että meitähän kannattaa seurailla INSTAGRAMISSA ja käykäähän tykkäämässä myös blogin FACEBOOK - sivusta pysyäksenne perillä uusimmista kuulumisista.


* kuvissa näkyvä Luklabelin neuvolakorttikotelo saatu blogin kautta

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Pari sanaa äitienpäivästä

Kakun ja kukkien täyteinen päivä on kääntynyt jo iltaan. Toinen äitienpäiväni äitinä on juhlittu kera perheen ja nyt on aika rauhoittua. Mies on töissä ja lapsi nukkuu joten koti on hiljainen lukuun ottamatta koiran unissaan päästelemiä tyytyväisiä murahduksia. Tiskikone pitäisi tyhjentää ja lelut kerätä lattialta mutta ne kerkeää myöhemminkin. Tämän päivän viimeiset tunnit taidan keskittyä ihan vain itseeni.

Jokainen tietää sanonnan "äidit juovat kahvin kylmänä ja syövät jäätelön lämpimänä". Tänään niin ei ollut. Tänään me nimittäin juhlimme äitiyttä oman sisareni, äitini ja hänen äitinsä kanssa. Äidit kolmessa sukupolvessa pitivät yhdessä huolta ettei taapero lennä pää edellä rappusia alas eikä kenenkään vauva jää jalkoihin. Jokainen joi kahvinsa kuumana koska tiimityössä on voimaa. 

Vain toinen äiti voi tietää minkälaista on rakastaa toista ihmistä niin ehdoitta. Olla samaa aikaa niin ärsyyntynyt, turhautunut sekä väsynyt ja kuitenkin jaksaa jatkaa. Lähteä uralle joka on aliarvostettu ja jonka palkalla ei maksa vuokraa mutta jonka arvoa ei voi rahassa mitata. Ja siksi tänään me juhlimme. Juhlimme sitä että selvisimme taas yhdestä vuodesta. Sitä mitä saimme aikaa ja sitä mitä jätimme tekemättä (vaikka mitä niinä pimeinä hetkinä kuvitteleekin). Juhlistamme niitä äitejä jotka tekevät töitä kellon ympäri kasvattaakseen mallikelpoisia kansalaisia ja niitä joiden lapset ovat jo pesästä lentäneet, mutta jotka edelleen välittävät, huolehtivat ja pelkäävät pientensä puolesta.




Kai muistit onnitella äitiäsi?

perjantai 12. toukokuuta 2017

23. raskausviikko: Joko tuntuu todelliselta?

Heippa heii! Tuoreimpien raskausterveisten merkeissä täällä taas. Nythän viikkoja on jo hurjat 22+2 joten mukavasti puoliväli ylitetty ja laskettu aika aina vain lähestyy. Nyt eletäänkin jo niitä hetkiä kun todellisuus rupeaa iskemään vasten kasvoja. Meille tulee toinen vauva. Voi luoja, meille oikeasti tulee toinen vauva! Pienimuotoinen paniikki iskee. Liian myöhäistä perääntyä.



En sitten tiedä mikä se teki kaikesta paljon todellisempaa. Onkohan syynä jokapäiväinen (ja öinen) myllerrys vatsassa mikä näkyy ja tuntuu? Vai eilen suihkussa käydessäni huomaamani suonikohju? Jo toinen mokoma, ensimmäisen sain edellisessä raskaudessa. Jalkani näyttää pahemmalta kuin 80 vuotiaalla isomummilla! Ihan omaksi puolustukseni kyseessä on aika teräksinen isoäiti, mutta kuitenkin. Suonikohju. Kiva.

Vai johtuukohan tämä rakenneultrasta. Siitä kuinka pieni siellä venytteli jalkojaan ja vilkutteli kameralle. Siitä kuinka Mini ei ole enää pelkkä Mini vaan äidin prinsessa, pikkusisko. Tyttöveikkaus sai mielen pyörimään vaaleapunaisissa lakanoissa ja mahdollisissa nimivaihtoehdoissa. Isosiskon vanhat vaatteet on jo kaivettu esiin ja ne toivat mukanaan vauvantuoksua. Ihan kohta pääsevät uuteen käyttöön. Tai kohta ja kohta, onhan siihen vielä aikaa.



Tiedätte varmasti kuinka iltaisin tulee makoiltua sängyssä ja tuijoteltua kattoa. Päivän tapahtumat tai tulevat käänteet pyörivät päässä jonka seurauksena on vaikea nukahtaa. Levottomuus vaivaa ja vuorotellen tulee kylmä sekä kuuma. Mitä useammin vaihtaa kylkeä paremman asennon toivossa, sitä virkeämmäksi itsensä tuntee. Sitä tämän nyt on. Pohdiskelua, stressiä, jännitystä sekä odotusta. Pakko kai se on uskoa: jos kaikki menee hyvin, ensi syyskuussa meille tulee vauva.

Mites muut odottajat: kuulostaako tutulta?



Muistattehan, että meidän perheen menoa voi seurata myös INSTAGRAMISSA ja FACEBOOKISSA