torstai 25. toukokuuta 2017

Rantahylkeen kesäsuunnitelmat

Vielä on muutamia päiviä toukokuuta jäljellä. Tällaisen auringonpalvojan mieliksi ollaankin saatu nauttia ihan kiitettävistä keleistä, syödä kesän ensimmäiset kioskijädet ja kirota yllättäviä rusketusrajoja. Vielä pitäisi noin 1,5 kuukautta jaksaa työtaivalta ennen odotettua kesälomaa jolta jäänkin sitten suoraan äippävapaille. Viimeisillään raskaana, 2-vuotiaan taaperon viihdyttämänä tiedossa onkin varmasti harvinaisen rentouttavaa lomailua ennen uuden pienokaisen saapumista.








Mitä ihmettä sitä sitten puuhailisi näin mahakkaana pienen uhmailijan pyöriessä jaloissa? Muumimaailmaan totta kai olisi kiva päästä ja jos miehen aikataulusta löytyy tilaa koko perheen voimin voisi lähteä risteilemään. Aina ei kuitenkaan raha tai mahdollisuudet anna periksi sen kummemmille reissuille, mutta onneksi tämän kesän yksi suurimmista nautinnoista onkin mahdollisuus löhöillä rannalla ilman, että vatsaa täytyy vetää sisään.

Suunnitelmia on aina mukava tehdä, mutta ennen kaikkea tänä kesänä aion nauttia niistä pienistä jutuista. Vielä hetken aikaa meidän perhe voi elää siinä säännöllisessä rytmissä jonka olemme löytäneet. Taapero nukkuu yönsä ja säännölliset pitkät päikkärit. Hän on utelias sekä rohkea joten ulkoilu sujuu totutulla kaavalla ja nälän yllättäessä ei tarvitse murehtia muistiko eväitä vai ei kun toinen syö samaa ruokaa kuin muutkin. Voin rauhassa ottaa hetken parvekkeella aurinkoa kun pieni tykkää leikkiä yksinään legoilla ja hätätapauksessa toisen voi istuttaa katsomaan My Little Ponya kun oman ajan kaipuu yllättää. Vaikka pienen tyttömme kanssa joka päivä oppii jotain uutta, on arki kuitenkin suhteellisen tasaista ja tietyllä tavalla helppoa. Pian tähän tulee muutos.



Tänään oli taas yksi mukava kesäinen vapaapäivä. Helatorstain kunniaksi ulkoilun jälkeen järjestimme tytön kanssa brunssin parvekkeelle ja nautimme kesäisestä ilmasta. Vietimme aikaa ihan vain kaksin syöden, kuunnellen musiikkia ja lukien. Hiki valuu solkenaan jo muutamasta plusasteesta ja nilkkoja turvottaa mutta kyllä se kesä on vaan ihan parasta aikaa.

perjantai 19. toukokuuta 2017

24. Raskausviikko: Kontrolliultrassa

Tänään koitti odotettu kontrolliultra. Niin kuin täällä aikaisemmin mainitsinkin, oli beben toinen munuaisallas rakenneultrassa hieman laajentunut jonka vuoksi meille varattiin kontrollikäynti. Aamukahvit tuli siis keiteltyä hieman jännittyneissä tunnelmissa. Kuten te näitä raskauskuulumishöpinöitä lueskelevat tiedätte, ei ultrat oikein ole ollut meidän pala kakkua.



Ensitöikseen lääkäri tarkisti kohdunkaulan tilanteen. Jo muutaman viikon ajan on tullut kärsittyä hieman ikävistä supisteluista mutta kohdunsuu on onneksi pysynyt vielä kiinni. Sitä nyt hieman seuraillaan ja toivotaan että tilanne ei siitä muuksi muutu. Ajatus pakkovuodelevosta ei kyllä yhtään houkuttaisi.

Sitten siirryttiin minin tutkiskeluun. Ensimmäisenä näyttöön lävähti hyvinkin selvä kuva toisen jalkovälistä ja näin kouluttamatonkin silmä kyllä näki mitä siellä vilkkui (tai tarkemmin ei vilkkunut). Tyttölupaushan siinä vahvistui entisestään kun pieni niin antoisasti meille vilautteli. Seuraavaksi tutkittiin läpi nämä koko ultraamisen syyt eli munuaisaltaat. Kaikki näytti onneksi olevan hyvin joten hyvin nopeasti pääsin pakkaamaan rojuni ja suuntaamaan kotia kohti. Eli tulipas sekin koettua. Ensimmäinen ultra jossa ei löydetty mitään huomautettavaa ja josta sai poistua oikeasti hyvillä mielin. Lisää näitä kiitos!

Tätä postausta kirjoittaessani vetää pikkusankari mahassani ihan omaa ralliaan. Näihin aikoihin se joka iltainen jumppatuokio yleensä alkaa, kun taapero on ollut jo yli tunnin höyhensaarilla ja itse istun tukevasti sohvannurkassa. Ultran mukaan mini painaa jo huimat 700g, sellaisen perhekokoisen jauhelihapaketin verran. Ei siis mikään ihme että toinen saa jo makkarani muljumaaan puolelta toiselle tanssiliikkeittensä tahtiin. Vau.fi sovellus muuten kertoo, että näinä hetkinä sikiö reagoi jo ääniin. Surullista sinänsä, että ensimmäisiä ääniä joita toinen kuulee, on oma korvia raastava hoilaamiseni suihkussa. Ehkäpä pieni on äitiinsä tullut jolloin sävelkorva ei ole turhan tarkka ja pieni epävireisyys ei tosiaankaan haittaa,



Täällä siis voidaan hyvin. Koko ajan hieman paksummin (myös jos takapuoleen vilkaisee), pää hieman raskauden pehmentämänä elellään päivä kerrallaan ja odotellaan malttamattomana kesää sekä äitiysloman alkua. Ensi viikollahan palaillaan taas mahankasvatusprojektin merkeissä ja sillä kertaa tuoreilla neuvolakuulumisilla!


Ja muistakaahan, että meitähän kannattaa seurailla INSTAGRAMISSA ja käykäähän tykkäämässä myös blogin FACEBOOK - sivusta pysyäksenne perillä uusimmista kuulumisista.


* kuvissa näkyvä Luklabelin neuvolakorttikotelo saatu blogin kautta

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Pari sanaa äitienpäivästä

Kakun ja kukkien täyteinen päivä on kääntynyt jo iltaan. Toinen äitienpäiväni äitinä on juhlittu kera perheen ja nyt on aika rauhoittua. Mies on töissä ja lapsi nukkuu joten koti on hiljainen lukuun ottamatta koiran unissaan päästelemiä tyytyväisiä murahduksia. Tiskikone pitäisi tyhjentää ja lelut kerätä lattialta mutta ne kerkeää myöhemminkin. Tämän päivän viimeiset tunnit taidan keskittyä ihan vain itseeni.

Jokainen tietää sanonnan "äidit juovat kahvin kylmänä ja syövät jäätelön lämpimänä". Tänään niin ei ollut. Tänään me nimittäin juhlimme äitiyttä oman sisareni, äitini ja hänen äitinsä kanssa. Äidit kolmessa sukupolvessa pitivät yhdessä huolta ettei taapero lennä pää edellä rappusia alas eikä kenenkään vauva jää jalkoihin. Jokainen joi kahvinsa kuumana koska tiimityössä on voimaa. 

Vain toinen äiti voi tietää minkälaista on rakastaa toista ihmistä niin ehdoitta. Olla samaa aikaa niin ärsyyntynyt, turhautunut sekä väsynyt ja kuitenkin jaksaa jatkaa. Lähteä uralle joka on aliarvostettu ja jonka palkalla ei maksa vuokraa mutta jonka arvoa ei voi rahassa mitata. Ja siksi tänään me juhlimme. Juhlimme sitä että selvisimme taas yhdestä vuodesta. Sitä mitä saimme aikaa ja sitä mitä jätimme tekemättä (vaikka mitä niinä pimeinä hetkinä kuvitteleekin). Juhlistamme niitä äitejä jotka tekevät töitä kellon ympäri kasvattaakseen mallikelpoisia kansalaisia ja niitä joiden lapset ovat jo pesästä lentäneet, mutta jotka edelleen välittävät, huolehtivat ja pelkäävät pientensä puolesta.




Kai muistit onnitella äitiäsi?

perjantai 12. toukokuuta 2017

23. raskausviikko: Joko tuntuu todelliselta?

Heippa heii! Tuoreimpien raskausterveisten merkeissä täällä taas. Nythän viikkoja on jo hurjat 22+2 joten mukavasti puoliväli ylitetty ja laskettu aika aina vain lähestyy. Nyt eletäänkin jo niitä hetkiä kun todellisuus rupeaa iskemään vasten kasvoja. Meille tulee toinen vauva. Voi luoja, meille oikeasti tulee toinen vauva! Pienimuotoinen paniikki iskee. Liian myöhäistä perääntyä.



En sitten tiedä mikä se teki kaikesta paljon todellisempaa. Onkohan syynä jokapäiväinen (ja öinen) myllerrys vatsassa mikä näkyy ja tuntuu? Vai eilen suihkussa käydessäni huomaamani suonikohju? Jo toinen mokoma, ensimmäisen sain edellisessä raskaudessa. Jalkani näyttää pahemmalta kuin 80 vuotiaalla isomummilla! Ihan omaksi puolustukseni kyseessä on aika teräksinen isoäiti, mutta kuitenkin. Suonikohju. Kiva.

Vai johtuukohan tämä rakenneultrasta. Siitä kuinka pieni siellä venytteli jalkojaan ja vilkutteli kameralle. Siitä kuinka Mini ei ole enää pelkkä Mini vaan äidin prinsessa, pikkusisko. Tyttöveikkaus sai mielen pyörimään vaaleapunaisissa lakanoissa ja mahdollisissa nimivaihtoehdoissa. Isosiskon vanhat vaatteet on jo kaivettu esiin ja ne toivat mukanaan vauvantuoksua. Ihan kohta pääsevät uuteen käyttöön. Tai kohta ja kohta, onhan siihen vielä aikaa.



Tiedätte varmasti kuinka iltaisin tulee makoiltua sängyssä ja tuijoteltua kattoa. Päivän tapahtumat tai tulevat käänteet pyörivät päässä jonka seurauksena on vaikea nukahtaa. Levottomuus vaivaa ja vuorotellen tulee kylmä sekä kuuma. Mitä useammin vaihtaa kylkeä paremman asennon toivossa, sitä virkeämmäksi itsensä tuntee. Sitä tämän nyt on. Pohdiskelua, stressiä, jännitystä sekä odotusta. Pakko kai se on uskoa: jos kaikki menee hyvin, ensi syyskuussa meille tulee vauva.

Mites muut odottajat: kuulostaako tutulta?



Muistattehan, että meidän perheen menoa voi seurata myös INSTAGRAMISSA ja FACEBOOKISSA

torstai 4. toukokuuta 2017

22. raskausviikko: Noloakin nolompi raskaus

Ei ole hyvää ilman huonoa. Raskaus, samoin kuin moni muukin asia, ei ole aina sitä miltä päälle päin näyttää. Se ei ole hyvin rasvattu ratas mikä pyörii eteenpäin ilman minkäänlaista kitkaa. Onnellisten vatsanpitelykuvien ja pienten lastenvaatteiden hamstrauksen taakse jää se hieman pimeämpi puoli mitä ei niin mielellään tuo päivänvaloon. Tässäkin postauksessa näkyvät, aiheeseen täysin sopimattomat vaaleataustaiset kuvat kätkevät taakseen sen joka päiväisen todellisuuden. Enkä sillä tarkoita vain keittiön tuolia mikä on juuri sopivasti rajattu pois, sitä tuolia mikä on vuorattu likaisilla vaatteilla puolimatkassa pyykkikoriin.


Mitä raskaana oleva nainen näkee astellessaan peilin eteen? Totta kai ensimmäisenä osuu silmään päivittäin kasvava vatsakumpu. Ihmisestä riippuen tämä kumpu on verhottu pari kokoa liian isolla kaavulla tai tyköistuvalla paidantapaisella. Helmaa nostaessa saattaa näky olla kuin suoraan kosteusvoidemainoksesta tai jotain mitä odotat näkeväsi eläintarhassa. Raskausvatsa ei nimittäin aina ole kuin vauvan peppu taisteluarpineen ja karvoineen joiden ajelu tukkii suihkun lattiakaivon. Kaiken lisäksi ihon väritys saattaa vaihdella ja napa näyttää epämääräiseltä. Kyse on kuitenkin vain vatsasta minkä todellinen ulkonäkö on helppo piilottaa uteliailta katseilta. Tätä Grinchiin verrattavaa näköalaa pääsee lähinnä ihailemaan odottavan äidin onnekas puoliso joka yhteisissä saunavuoroissa mielessään muotoilee naisensa vatsakarvat partavahalla.

Ikävä kyllä raskauden tuomat muutokset eivät rajoitu vain vatsan seudulle. Peitepuikon käyttö yleistyy naaman kukkimisen tuloksena ja sääriä koristaa karvojen lisäksi suonikohjut. Jalan ja jopa nenän koko saattaa kasvaa, naama turvota ja takapuoli levetä. Puheet raskauden tuomasta hehkusta juontaa juuresta jatkuvasta hikoilusta mikä saa kainalot vuotamaan Niagaran putouksen lailla ja naaman kiiltämään sekä punoittamaan. Parin rappusen jälkeen pitää pysähtyä tasaamaan hengitystä ja paidassa loistavat märät läntit saavat kainaloihin teipatut pesusienet kuulostamaan hyvältä idealta. 


Osa näistä edellä mainituista muutoksista saattaa tulla odottavalle äidille yllätyksenä. Kuulumisia vaihtaessa harvoin ensimmäisenä tulee puheeksi nykyään niin silmiä pistävältä haiseva jalkahiki. Onneksi on kuitenkin olemassa tiettyjä vaivoja jotka ovat ihan yleisesti tiedossa. Kuten se, että raskaana olevalla naisella on jatkuva tarve päästä vessaan. Ja näinhän se menee mutta siinä ei ole koko totuus. Ahkerasta rakontyhjennyksestä huolimatta ei nimittäin ikinä tiedä milloin aivastus tai yskä saa laskemaan housuihinsa. Tämä pitää sentään elämän jännittävänä. Vatsa pystyssä marssivalle naiselle kerrottavia vitsejä kannattaa myös rajoittaa, nimittäin virtsankarkailun lisäksi ongelmana saattaa olla myös ilmavaivat. Äkkinäinen purskahtaminen nauruun saattaa siis parhaimmillaan johtaa märkiin housuihin ja miehekkään äänekkääseen pieruun. Itsesuojeluvaiston omaava ihminen jättää nämä vaivat sitten huomiotta sillä kukaan ei halua saada hormonaalisen naisen tilitystä niskaansa.

Mutta ei huolta! On useita jotka eivät kärsi yhdestäkään edellä mainitusta oireesta. Ja rohkaisevana sanana sinulle joka kärsit jokaisesta: raskausaika on onneksi vain yhdeksän kuukautta. Monesti helpottaa heti synnytyksen jälkeen. Tai sitten ei. On se niin hienoa olla nainen.


Hei sinä raskaana oleva sielunsisko! Kuulostaako tutulle?


Muistattehan seurata meitä myös INSTAGRAMISSA sekä FACEBOOKISSA

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Päivä eläintarhassa (sis. linkin arvontaan)

Mitä saadaan kun tuodaan samaan tilaan yli 20 äitibloggaajaa lapsineen? Höystetään soppa vaahtokarkeilla, puolitiehän jääneillä päiväunilla sekä liukumäillä. Innostus on tarttuvaa ja joukossa tyhmyys tiivistyy joten katastrofin ainekset ovat valmiina. Joku voisi kuvailla tätä kaikkea päivänä eläintarhassa mutta eihän se sitä ollut. Näin taaperon äitinä kuvailisin sitä ihan perus lauantaiksi.



Maaliskuun lopussa kokoonnuimme Kaksplussan verkoston kesken Vantaan Flamingossa sijaitsevaan Naurusaareen. Ainekset huippupäivään olivat kasassa lapsia ilahduttavan sisäleikkipuiston, koko perheelle maistuvan ruuan sekä loistavan seuran keskellä. Itse tällaisiin reissuihin valmistautuu vähän samalla tavalla kuin maratoniin. Ennen lähtöä tulee muistaa lämmitellä, vesipullo on plussaa ja mukavat housut välttämättömät. Täytyy muistaa hengittää oikein ja toistella itselleen, että kyse on kuitenkin mahtavasta tilaisuudesta päästä testaamaan rajojaan. Ja illan tullen palkinto odottaa kun lapsi rankan päivän jäljiltä nukahtaa ilman kiukuttelua ja itse voi rauhallisin mielin syödä sohvan nurkassa suklaalevyn tai kaksi. Siihen lösähtäessäsi muistaa, miksi valitsi jälleen päivän asuksi pitkät kalsarit joiden nappia ei pahimpaan turvotukseen täydy avata ja hiljaa myhäilee itseksesi miettiessään sitä kalorimäärää, minkä juuri päivän aikana kulutti!



Mutta tällaisissa kokoontumisissa parasta on, että ympärillä pyörii kasa samanhenkisiä äiti-ihmisiä, joista jokainen pitää huolta ettei kenenkään ipana tule pää edellä mistään alas. Kuulumisien vaihto on lyhyttä sekä ytimekästä kunnes on juostava taas jälkikasvun perässä ja jokainen varmasti niinä hetkinä päässään mietti miten niin lyhyillä jaloilla voikaan päästä niin nopeasti. Samassa tilanteessa olevilla ihmisillä on samanlaiset ilonaiheet kun kamojen pakkaamisen jälkeen taisteluarpien määrä on kohtalainen ja lähtemään päästään ilman kovemman luokan konserttia. Onnistuneen reissun tunnistaa siitä, ettei yksikään äiti pitele lähtiessään itkua eikä yhtäkään lasta jouduta kuskaamaan päivystykseen.



Mahtavan muijalauman, Naurusaaren mukavan henkilökunnan ja hyvän tarjoilun lisäksi päiväämme paransi kasa yhteistyökumppaneita ihanan goodiebagin merkeissä. Syntymäpäiväni on vasta syksyllä joten mitä herkkua onkaan siellä sohvan nurkassa päästä hypistelemään sitä lahjakasaa, jonka menneen päivän järjestänyt tehotyttötiimi oli haalinut kasaan. 

Kiitos siis PapuPipa ja Poppana kun kokositte meidät kaikki saman katon alle ja jaksoitte järkätä koko tapahtuman.

Kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneille!







Ja koska on kiva että muutkin pääsevät hyötymään näistä tapahtumista käykääpäs kurkkaamassa INSTAGRAMIN puolella arvonta!

Muistakaa käydä tykkäämässä myös Lapsen Askelin omasta facebook-sivusta! (KLIK!)

Yhteistyössä

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

21. raskausviikko: Tyttö vai poika?

No nyt on meilläkin ohi se kauan odotettu rakenneultra. Aika jännittynein fiiliksen sai taas marssia keskussairaalan tutuista ovista sisään epävarmana siitä mitä tuleman pitää. Ei sillä, että odotettavissa nyt olisi mitään kummempaa, mutta jotenkin jo Elisen odotuksesta lähtien olen vieroksunut ultria. Pitänyt niitä lähinnä kylmänä läpsynä päin kasvoja ja muistutuksena että vaikka kuinka leijailee siellä omassa odotuskuplassaan, joskus on pakko käydä maan pinnalla.



Joten. Rakenneultra. Ultrien ultra jossa odotettavissa on kätilön manailua Minin huonosta asennosta ja pieniä huolettomia huomautuksia siitä kuinka jokin on melkein pielessä mutta ei kuitenkaan. "Vähän on pieni viikkoihin nähden, mutta ei siitä pidä huolestua." "Vähän on laajentunut munuaisallas, mutta ei siitä pidä huolestua." "Huonosta näkyvyydestä johtuen en saa otettua siitä ja siitä kohdasta kuvaa joten saatte ajan kontrolliultraan, ei kuitenkaan pidä huolestua." En tiedä onko meillä ollut vain harvinaisen huono tuuri aikaisemmin vai onko tämä yleistä, mutta näin se meillä tuppaa menemään. Ja mikä ihmeen "Ei tästä pidä huolestua", yritäppä saada raskaana oleva nainen lohduttautumaan noihin sanoihin.

Mikä oli siis tuomio? Kyllä, asento oli taas huono. Mini nukkui kuin tukki ja istukka peitti näkyvyyttä. Toinen oli kasvanut hurjasti ja sillä oli pää, kaksi kättä sekä kaksi jalkaa. Aivot näyttivät hyvältä, ylähuuli ehjältä, maha ja virtsarakko olivat ok ja pitkän etsinnän jälkeen saatiin jopa kolmisuonikuva. Siinä vaiheessa kivi vierähtää sydämmeltä. Onko tämä oikeasti tällä kertaa näin helppoa? Mutkattomat ultrat eivät kuitenkaan ole meidän juttu joten se perhanan munuaisallas. Laajentunut, samoin kuin isosiskollaan oli. Kuulemma tälläkin kertaa normaalin rajoissa ja sitä nyt seurataan. Muutaman viikon päästä aika kontrolliultraan. Jipii, harmi etten osaa ottaa tätäkään ultraa vaan uutena ihanana tilaisuutena päästä kurkkaamaan pienen touhuja.

Nimensä mukaan rakenneultran tarkoitushan on tutkia tarkemmin sikiön rakenteita. Monen mielessä ultrahuoneeseen astuessaan pyörii kuitenkin kysymys pienen sukupuolesta. Tähänhän kuuluisi vastata, että onko sillä väliä kunhan lapsi on terve. Totta kai sitä toivotaan, että jokainen syntyvä lapsi on terve mutta olen kuitenkin malttamaton ihminen. Äiti, joka tykkää shoppailla, näperrellä pieniä vaatteita ja haluaa laittaa pinnasänkyyn joko vaaleanpunaiset tai vaaleansiniset lakanat odottamaan uutta tulokasta. Joten totta kai sitä piti kysyä mitä jalkovälissä vilkkuu! Ultrasta poistuessa olimme taas hieman viisaampia. Sen lisäksi, että onnekkaalla lapsellamme sydän hakkasi vahvasti, hänellä on kaksi jalkaa sekä kaksi kättä ja yksi pää, joutuu hän elämään ensimmäiset kuukautensa vaaleanpunaisessa kuplassa. Kyllä, meille tulee toinen TYTTÖ!





Seuraattehan meitä myös INSTAGRAMISSA ja FACEBOOKISSA