torstai 31. maaliskuuta 2016

Tie äidiksi

Oli joulukuun 26. päivä. "Outo" olo oli jatkunut jo yli viikon. Ennen pyhien alkua olin jo tehnyt raskaustestin kuukautisten ollessa pari päivää myöhässä. Tikku näytti negatiivista. Kuvittelen vain. Joulupöydässä punaviini ei maistunut. Johtuu varmaan konvehtiövereistä. Vietimme joulun vanhempieni luona ja heti seuraavana aamuna kotiin paluusta tein uuden testistä. Kaksi viivaa.
Sitten alkoi etominen, väsymys, päänsärky... Töissä oksentelin, söin kurkkupastillin ja hymyilin. Kukaan ei huomannut. Tuli niskapoimu-ultra ja kaikki oli hyvin. Pikku hiljaa ihmiset saivat tietää ja jo rv16 tuntemattomat kehtasivat mahan perusteella kysyä milloin pikkuinen syntyy. Pian tunsin jo liikkeitä.


Tuli rakenneultran aika. Ultraaja ei löytänyt kaikkia tarvittavia suuria suonia ja lapsen päässä näkyi plexus choroideus- kysta. Pelko nousi varjostamaan raskautta. Kontrolliultraa edeltävänä yönä valvottiin. Tällä kertaa ultran teki lääkäri sellaisella 4d koneella. Kaikki tarvittavat virtaukset löytyi, mutta kystia oli nyt kaksi. Koska muuta poikkeavaa ei löytynyt lääkäri vakuutteli kaiken olevan hyvin ja ei nähnyt enää tarvetta toiselle kontrollille. Hän kysyi haluammeko tietää kumpaa odotamme. Kyllä kiitos! Lapsenne on tyttö.


Vaikka raskausaika oli täynnä huolta, odotusta, turhautumista on se tärkeä kohta äidiksi tulemisessa. Se kaikki ilo liikkeiden tuntemisesta, kasvavasta vatsasta ja jännityksestä. Se kaikki kipu, ne kyyneleet ja se ensikohtaaminen uuden tulokkaan kanssa.


Näin pienen lapsen äitinä vähänhän minä vielä tiedän tiestä äidiksi. Pelko toisen pärjäämisestä tulee tuskin koskaan helpottamaan, päinvastoin. Joka päivä oppii uutta itsestään ja lapsestaan. Saa nauraa ja itkeä. Joka päivä sitä pyrkii olemaan paras mahdollinen äiti omalle lapselleen.

Aamu

Vierestäni rupeaa kuulumaan iloisia killjahduksia. Avaan silmiäni ja vilkaisen puhelimen näyttöä 07:02. "Joo äiti on hereillä."

20 minuuttia myöhemmin...

Iloiset kiljahdukset ovat muuttuneet hieman tyytymättömiksi määkäisyiksi. "Ihan hetki vielä."  Tänä aamuna on oikeastaan nukuttu normaalia pidempään, mutta ei tekisi yhtään mieli nousta. Alkaa ähkiminen kun tyttö yrittää kivuta päälleni. Aika lähteä aamupesulle.


Pesujen jälkeen tyttö nakuilee leikkimatolla ja itse laitan kahvin tippumaan. Ulkona on sumuista ja
viimeaikojen aurinkoisista säistä ei ole tietoakaan. Voisinpa mennä takaisin nukkumaan. Lapsen äänenavausharjoitukset jatkuvat kovaa ja korkealta. Korviin sattuu.

Lapselle puurot tulemaan. Avaan koneen ja aamun popitukset soimaan. Nostalgisissa fiiliksissä laitan tämän soimaan ja lopulta laulan reippaasti mukana. Lapsi nauraa, koira tuijottaa ihmeissään ja miehen uni häiriintyy. Tästä se päivä taas lähtee!
Oikein hyvää huomenta ruudun sillekkin puolelle!


keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Elise 7kk

Moikkamoi!
Täällä fiilistellään jälleen täysiä kuukausia! Meidän pieni ihmisenalku täyttää tänää siis 7 kuukautta ja sen kunniaksi ajattelin vähän avata minkälaine tapaus meiltä täältä löytyy.

Elisehän on siis pääsääntöisesti aika tyytyväinen vauva. Paljon naureskellaan, viihdytään omissa oloissa lelujen keskellä, mielenkiinnolla luetaan iltasatuja ja välillä tietenkin kiukutellaan. Yhtään hammasta ei vielä toisen suusta löydy ja ryömiminen onnistuu kun näkökentästä löytyy jotain tarpeeksi kiinnostavaa. Pinsettiotetta harjoitellaan ja sehän suututtaakin kun ei sitä pikkukiveä eteisen lattialta olekkaan niin helppo noukkia. Nukkumisen suhteen menee ihan hyvin, mutta siitä ajattelin tehdä ihan oman postauksensa.
Kooltaan tyttö on ihan hyvän kokoinen :D Vaatekoko on tällä hetkellä 68 ja pikkuhiljaan ollaan siirtymässä kokoon 74. Seuraava neuvola on tiedossa vasta kuukauden päästä, joten tarkkoja mittoja en osaa sanoa, mutta pituutta löytyy jo yli 70cm ja en yllättyisi jos paino olisi jo 9 kiloa!
Ruoka maistuu kaikissa muodoissa paremmin kuin hyvin, mutta itse jotenkin aristelen vielä tuota sormiruokailua. Tuolle tytölle kun antaa vaikka omenalohkon se pyritään tunkemaan suuhun kokonaisena. Oletteko nähneet sen videon kun äijä tunkee suuhunsa tennispalloja? Näyttää nimittäin vähän samalta... Ruokalemppari on se Ella's päärynäsmoothie siinä pussissa. Se on kiva kun sen saa juotua ihan itse :)
On se aina vaan niin ihmeellistä seurata näiden pienten kehitystä. 7 kuukautta on loppujen lopuksi todella lyhyt aika! Miten voi toinen kehittyä siinä ajassa pienestä tissihirmusta jo ihan omaksi persoonakseen?

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Eteenpäin tie vie...

"Koti täyttyy turhautuneista kiljahduksista. Pienen jalat sätkivät ja kädet huitovat, mutta haluttu päämäärä näyttää vain loittonevan. Vauvavuoden tärkeä virstapylväs eli liikkeelle lähtö lähenee, mutta tuntuu vielä niin kaukaiselta. Meidän neiti täyttää huomenna jo 7 kuukautta, mutta vielä ei olla opittu kun peruuttamaan ja sekös suututtaa. Ei niin päästä sen kivan kaukosäätimen luo eikä äidin syliin. Tyytymätön narina jatkuu ja äidin täytyy tuoda lelua lähemmäksi."

Näin aloittelin eilen postausta meidän tytön tämän hetkisistä touhuista. Tuntui, että ympärillä vauvat lähtivät yksi kerrallaan ryömimään, konttaamaan jotkut jopa kävelemään, mutta ei meillä. Jo kuukauden verran on täälläkin ollut kova yritys. Noustaan konttausasentoon, hytkytään ja siinä temmeltäessä peruutellaan pitkin olohuoneen lattiaa, mutta eteenpäin ei päästä. Postauksen kirjoittaminen jäi kuitenkin lyhyeen kun itkuhälyttimestä rupesi kuulumaan määkimistä. Hain neidin sisälle ja laitoin lattialle leikkimään. Laskin luurini lattialle ja olin aikeissa tulla sulkemaan konetta kun yks kaks neiti lähti iloisena ryömimään kohti puhelintani. Katselin hetken montttu auki kun toinen tyytyväisenä mukelsi saalistaan. Saatuani kerättyä itseni nappasin luurin lapsen suusta, siirsin kauemmaksi ja toinen lähti taas iloisena perään. Eli meillä ryömitään! Tämä sisältää edelleen paljon ähkintää ja puhkintaa, eikä matkat ole vielä päätä huimaavat. Äiti on ylpeä, mutta samalla olo on haikea. Ei toisen tarvitsisi kuitenkaa kasvaa niin nopeasti...

Mukavaa arkeen paluuta kaikille!

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Miksi aloin bloggaamaan?

Melkeinpä tasan vuosi sitten tähän aikaan elimme jännittäviä aikoja. Olin melkein puolessa välissä raskaana ja rakenneultra lähestyi. Vauvan kasvu ja hyvinvointi oli joka päivä mielessä. Tietäisimmekö pian saammeko tytön vai pojan? Melkein päivittäin kävin ihailemassa niitä pieniä vaatteita ja kolusin läpi kaikki mahdolliset lastentarvikesivut. Koitin kuitenkin malttaa mieleni, kunnes huhtikuussa saimme tietää lapsemme olevan terve tyttö. Onnellisina esittelimme tuoretta kuvaa lapsenalustamme.

Tuli juhannus, jolloin tein viimeisen työvuoroni. Olen töissä ravintolassa ja fyysinen työ rupesikin jo aiheuttamaan harjoitussupistuksia. Ensin vietin kesälomani, josta suoraan jäin äitiyslomalle. Nuorena ihmisenä monella ystävälläni on vielä hyvin erilainen elämäntilanne. Päivät siis vietin lähinnä kotona ja koiran kanssa ulkoillen (vaikka kesä ei ollut kuumimmasta päästä niin jäi niistä monen tunnin lenkeistä käteen aikas hyvä rusketus :D). Etsin netistä vertaistukea googletellen tyhmimmätkin päähän pälkähtävät kysymykset ja näin tutustuin blogimaailmaan. En ollut ikinä aikasemmin lukenut yhtäkään blogia (okei kinuskikissa, kuka ei olisi).


Ja sitten syntyi Elise. 30.8 klo 23:52 syntyi pieni tyttömme. Alkuaika vauvan kanssa meni siinä omassa pienessä kuplassa. Meillä kävi paljon vieraita uutta tulokasta katsomassa, mutta alkuhuuman jälkeen vierailut vähenivät. Sosiaalisena ihmisenä se yksinäisyys iski vasten kasvoja. Mies oli paljon töissä ja vaikka näen omia vanhempia, isovanhempia sekä ystäviä viikottain, kaipasin kuitenkin jotain muutakin. En päivisin osannut nukkua kun Elise nukkui, joten selailin ajankulukseni erilaisia mammablogeja ja ajatus omasta blogista alkoi houkuttaamaan. Monen kuukauden mietiskelyn tuloksena tässä sitä ollaan! :)


Mainittaakos vielä, että olen aikas huono kirjoittamaan itsestäni. Kun kerroin siskolleni bloginaloitusaikeista hän vaan nauroi, että et varmasti sinä! Otan mielummin itse kuvia kun esiinnyn niissä, joten en muun muassa ole ikinä ollut edes facebookissa. Minulla ei ole edes raskausajalta kun yksi mahakuva mikä nyt jopa vähän kaduttaa. Joten katsotaan mihin tämä blogitie vie, ties vaikka oppisin kunnon linssiludeksi.


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Hauskaa Pääsiäistä!


Tervetuloa!

Heippa! Eli täällä blogin pitämistä aloittelee kohta 23- vuotias nainen Lahdesta. Olen vielä toistaiseksi äitiysvapaata viettelevä, harakan lailla kaikesta kauniista pitävä, vähän turhankin kokeilunhaluinen amatöörileipuri. Elämääni rikastuttaa elokuussa 2015 syntynyt pieni tyttö Elise, avomies sekä pystykorvainen karvaturpa Sera. Tervetuloa seuraamaan tämän kerrostaloluukussa elävän, pienen ja hyvin tavallisen perheen elämää.


VAROITUS! Blogi ei sisällä viimeisintä huippumuotia, kalliita merkkilaukkuja eikä överihulpeita matkoja (harmi sinänsä :D)