lauantai 30. heinäkuuta 2016

Elise 11k

No nyt se on sitten viimeisen kuukausikehityspostauksen aika, sillä seuraavaksi ruvetaankin laskemaan vuosia! Äidin pienestä, välillä punaisesta ja välillä keltaisesta vastasyntyneestä on kasvamassa jo kovaa vauhtia juuri ja juuri vaipoissaan pysyvä taapero.


Elise on edelleen hyvin iloinen ja utelias lapsi. Nykyään kaikkien kaveri sekä kova höpöttelijä, vaikka suusta ei mitään oikeita sanoja vielä tulekkaan. Ymmärrys maailmasta paranee päivittäin ja nykyään osataakin jo vilkuttaa sekä jonkun huutaessa jee taputtaa hurjasti. "Missä on lamppu?" kysyttäessä katse hakeutuu kattoon ja kättä nostetaan kohti lamppua ja Seran nimen mainittaessa toinen lähtee innokkaasti etsimään tuota koirakaveriaan.


Syöminen tapahtuu edelleen pääsääntöisesti käsin ja ruuaksi valikoituu yleensä aika lailla samaa ruokaa kun meidänkin lautasille. Käsin popsitun iltapuuron jälkeen mennään nukkumaan kello 21 ja aamu alkaa vieläkin 05-06 aikaan. Ensimmäisille päiväunille mennään puoli 11 aikaan ja kestoltaan ne ovat yleensä n.2 tuntia (tänään muuten nukkui melkein 4!). Toisien unien aika on yleensä puoli 4 pintaan ja niitä vedellään sitten 1-1,5h. Pottailun suhteen edistystä ei ole, mutta kyllähän sitä vielä ehtii.


Seisomaan nousu ja siitä laskeutuminen ilman tukea tapahtuu jo todella hallitusti. Pitkiä aikoja pojotetaan paikallaan, mutta yhtään askelta siitä ei olla vielä otettu. Hurjaa vauhtia konttaillaan ympäri kämppää, työnnetään taaperokärryä kuin vettä vaan ja päästään jo ihan itse kipuamaan sohvalle. Sieltähän sitten tullaan vauhdilla pää edellä alas, jos isi tai äiti ei ole tarkkana. Koiralle tykätään viskoa palloa eli tiputtaa se maahan ja nauraa räkäisesti kun Sera tulee sen siitä noutamaan. Kirjat ovat edelleen in, mutta parhaita leikkejä tällä hetkellä ovat sohvalla pomppiminen sekä sylistä toiseen poukkoilu.


Kai sitä on itsekkin aika hyväksyä, että meillä ei ole enään vauvaa vaan taapero. Menevä ja alati oppiva ilopilleri, jonka suusta löytyy vasta yksi iso hammas. Kuukauden päästä juhlitaan sitten ensimmäisiä synttäreitä ja postataan viimeinen kehityspostaus hetkeen.

Minkäslaisia vauvoja/taaperoita sieltä löytyy?

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Juhlahumua

Huh huh heinäkuun viimeisiä viedään! Auringon paisteen keskellä kuitenkin kuhisee, sillä töitä on viime aikoina ollut enemmän kuin tarpeeksi ja Elisekin täyttää jo 11kk joten ensi kuun lopussa olisi luvassa 1-v synttärikemut! Öitä on kulunut hampaita itkeskellen ja stressi arjen pyörittämisestä on jatkuvasti läsnä. Viime päivinä päällimmäisenä on kuitenkin ollut mielessä lähestyvä viikonloppu ja kaksplus-urani ensimmäiset blogibileet! Jeij! Piiitkästä aikaan olen saanut osakseni vaatekriisiä, hampaiden kiristelyä juhlahelyjen vähyydestä ja saanut kunnon syyn vetää happydancea 90-luvun lopun hittien tahtiin (koska niistä monet nyt sattuu olemaan niitä meitsin hyvän mielen kipaleita). Jännitys on korkealla kun pääsen vihdoinkin tapaamaan näitä upeita mahtimimmejä! Vaikka muutama ihanuus ei paikalle pääsekkään, kun piti sitten lähteä synnyttämään tai perheen kanssa reissuun, uskon kuitenkin että luvassa on paljon kaikkea mahtavaa sekä viihdyttävää luettavaa ruudun sillekin puolelle. Mitä kaikkea hienoa nää naiset ovatkaan saaneet kasaan? Se nähdään pian. Jäiks!



Palaillaan taas! Lyhyesti virsi kaunis. Kyllähän sitä on pakko päästä välillä hehkuttamaan :D

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Entä jos olenkin eri mieltä?

Jokainen tietää, ettei makuasioista sovi kiistellä. Ihmisellä on oikeus mielipiteeseen ja vapaus ilmaista se ääneen. Erilaisia mietteitä löytyy yhtä paljon kun niiden esittäjiäkin. Yritäppä löytää joku, joka on kaikesta kanssasi aina samaa mieltä.


Toisilla ihmisillä on kovempi tarve saada mielipiteensä kuuluviin kun toisilla. Ei siinä mitään, toiset mielummin pitävät ajatuksensa sisällään. Mikä mielestäni ei kuitenkaan ole hyväksyttävää on toisen mielipiteen automaattinen lyttääminen. Väheksyminen, halveksuminen siksi, että joku ei vain tyydy olemaan kanssasi samaa mieltä kertoo ihmisestä paljon. Jokaisen mielipiteellä on väliä. Jokaisen mielipide on yhtä tärkeä.

Itselläni tulee jatkuvasti vastaan tilanteita, joissa en kykene toisen sanoihin samaistumaan. Omasta mielentilasta ja myös vähän tästä toisesta henkilöstä riippuen joko pidän visusti suuni kiinni tai pyrin esittämään omat ajatukseni mahdollisimman neutraalisti. Välillä jossain kihahtaa ja saatan puhua liian kärkkäästi, mutta yleensä pyrin kuitenkin parhaani mukaan asettumaan tämän toisen henkilön saappaisiin. Toisen esittämien lausahdusten oikeasti kuunteleminen ja ymmärtää yrittäminen on avain rehelliseen ja sopuisaan vuorovaikutukseen.


Mikä ihme sai minut kirjoittamaan tälläisestä aiheesta? Liiankin usein tulee vastaan turhia riitoja sekä turhaa pahaa mieltä jostain niinkin pienestä kuin makuasiat. Älä tuomitse toista, jos hän kannattaa vapaata kasvatusta. Älä ilku jos toinen pitää ulkonäköä tärkeämpänä kuin sinä itse. Toiset tykkäävät juhlia enemmän kun toiset, toiset ovat ikiliikkujia ja jotkut ovat kasvissyöjiä kun taas jotkut haluavat burgerinsa ilman suolakurkkua.

Moni on varmasti kanssani eri mieltä mitä tulee tähän tekstiin. Näinhän se vaan menee ja hyvä niin. On kuitenkin monta tapaa esittää tämä asia: sen voi tehdä kenenkään päivää pilaamatta. Tähänkin joku voisi lisätä, ettei muiden mielipiteistä pidä välittää. Miksi ei? Onko oma mielipide aina oikeassa? Okei syyllinen! Olen rehellisesti kiinnostunut mitä muut ajattelevat. En siksi, että haluaisin olla kuin muut tai että voisin muokata omaa ajatusmaailmaani jotta tuntisin kuuluvani joukkoon. Mielestäni vain muidenkin ajatuksilla on väliä. Eikö olekkin mahtavaa, jos jonkun mielestä päivän asusi on kaunis tai olet hänen mielestään oikeassa. Samalla tavalla vihaiseen ja haukkuvaan sävyyn esitetty mielipide loukkaa, vaikka kuinka itsellesi vakuuttelet muuta.


Oletko ikinä itse sortunut muiden mielipiteiden väheksyntään? Onko kenenkään toisen mielipide ikinä loukannut sinua?

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Pokemon GO

Mikä onkaan tämä uusi villitys? Peli, mikä saa ihmiset vauvasta vaariin, lapset ja lapsenmieliset ylös, ulos ja seikkailemaan ympäri kaupunkia pilke silmäkulmassa.

(kuva)

"Olen jo sillä ja sillä levelillä.""Jee tässä stopissa on lure ei voida vielä jatkaa matkaa!""Multa löytyy jo niin ja niin monta poksua." Hitaasti lämpenevänä tyyppinä nämä lausahdukset saavat minut lähinnä pyörittelemään silmiäni. Ympäriltä on nykyään jopa vaikeaa löytää läheistä, joka ei ole lähtenyt mukaan Pokemonien metsästyksen ihmeelliseen maailmaan. Ihan kuin ihmiset eivät olisi jo ennestään olleet tarpeeksi nokka kiinni luurissaan. Tälläinen koukuttava puhelimen tuijottelu vie ihmisiä vielä kauemmaksi todellisuudesta. Mihin onkaan jäänyt lasten kesken leikitty kirkonrotta ja hyppynarulla hyppely. Onko aito läsnäolo ja keskustelu ilman toisella silmässä puhelimen näyttöä vilkuilu todellakin mennyttä aikaa? Kaiken tämän lisäksi täysin hypnoosissa kulkevat pokemonmetsästäjän aiheuttavat liikenteessä vaaratilanteita itselleen ja muille. Tuijotus tiukasti juuri löytyneessä Pikachussa saatta johtaa lyhtypylvääseen törmäämiseen, auton tai pyörän alle haahuiluu tai kuulemma jopa suoraan jorpakkoon marssimiseen.

(kuva)

Kaikesta huolimatta tämä peli on kuitenkin saavuttanut jättisuuren suosion. Ajanut nuorison sohvan nurkasta raittiiseen ulkoilmaan. Luonut uusia ihmissuhteita ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Antanut mahdollisuuden terveeseen kilpailuun, hauskanpitoon yksin sekä yhdessä ja saanut jopa perheitä viettämään enemmän aikaa yhdessä metsästyksen merkeissä. Eikö se ole kuitenkin parempi olla ulkona ja harrastaa hyötyliikuntaa, kuin syödä kotona sipsejä ja pelata pleikkaria. Väsymys niistä valvotuista öistä Pokemoneja keräillen on kuitenkin sen ilon ja onnistumisen tunteen arvoinen. Mahdollisuus asettaa itselleen tavoitteita ja niiden saavuttaminen on osa onnellista elämää.
(kuva)

Eli onko tämä Pokemon GO vuosisadan paras vai huonoin keksintö? Onko tämä vain ohi menevä villitys vai tullut jäädäkseen? Näihin en ota kantaa. Vaikka itse en ole siihen leikkiin lähtenytkään, ymmärrän miksi jotkut niin siitä pitävät. Toisaalta niin kuin aikaisemmin mainitsinkin, hitaasti lämpevänä tyyppinä metsästän varmaan hullun kiilto silmissä Pokemoneja kun muut ovat jo siirtyneet seuraavaan hittipeliin.

Mitäs mieltä te olette kyseisestä pelistä?

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Kesän sietämätön keveys

Eikö kesä olekkin ihanaa aikaa? Linnun laulua, kukat kukkivat, kotimaisia mansikoita ja lämpöä sekä auringon paistetta. Ainakin taas toistaiseksi. Tarkoitukseni oli monen muun bloggaajan tapaan tehdä hyvän mielen "bucket list" tulevista kesäsuunnitelmista, mutta kun eletään jo yli heinäkuun puolta väliä ja kesäpäivät tuntuvat vain lähenevän loppuaan listaanpas tähän asioita mitä tästä kesästä on tähän mennessä jäänyt mieleen.




  • Olen polttanut itseni auringosta ja päässyt repimään kuollutta nahkaa käsivarsistani. Ai pitäisikö sitä aurinkorasvaa käyttää lapsen lisäksi myös itseensä?
  • Olen lähtenyt käymään terassilla yksillä ja herännyt aamulla pää kipeänä. Hataria muistikuvia tarjottimesta täynnä shotteja, tanssilattiasta ja pitsajonosta.
  • Vapaa-aika on mennyt blogin sijaan aivan muissa merkeissä. Jäinpä koukkuun Game of Thronesiin.
  • Olen löytänyt itsestäni taas sen sisäisen urheilijan! Nimittäin ampiainen tai paarma muutaman metrin säteellä saa tämän mamman spurttaamaan niin kovaa paikalta, että jäisi kaiken maailman pikajuoksijat kauas taakse. Tämän suorituksen jälkeen jalat kramppaa ja mieli tekee kylmää siideriä.
  • Olen syönyt jopa terveellisesti. Marjathan ovat mahtavia vitamiinin lähteitä ja vaikka ne syökin jäätelön kanssa niin eihän se haittaa. Tarvitaahan sitä kalsiumiakin.
  • Roskat tulee vietyä normaalia useammin. Likaiset vaipathan meiltä löytyy parvekkeelta johon aurinko paistaa aamusta iltaan. Siihen hajuun ei vain totu.
  • Raskausaikanahan hikeä puski 24/7 ja olenpa taas saanut muistutuksen siitä miltä se tuntui. Tennareiden suurkuluttajana jalkahiki on varsinkin tullut viime aikoina hyvinkin tutuksi.
  • Grilliruokaöverit on tullut vedettyä muutamaan otteeseen. Mutta sehän kuuluu kesään ja on enemmän kuin suositeltavaa. Vähän niin kuin jouluna syödään pipareita, joulutorttuja ja juodaan glögiä niin paljon, että selviää taas seuraavaan jouluun.
  • Housut tuntuvat kokoa liian pieniltä. Luulenpa, että vika on mieheni pyykkäystaidoissa. Taidanpas tähän väliin muuten hakea pakkasesta yhden jäätelön.
  • Olen hyödyntäny kesäalet. Tarvitseehan sitä lapsi kesäkuteita! Ja viileämpien päivien varalta myös jotain paksumpaa vaatetta. Ja onhan nuo marjat niin sottaista syömistä, että kyllähän kaikkea pitää löytyä useampi vaihtokerrasto.
  • Olen vieraillut Puuhamaassa, Muumimaailmassa ja Linnanmäellä. Ainakin mielessäni lukemalla niistä muista blogeista. Oman takapuoleni olen juuri ja juuri saanut raahattua töihin ja lähileikkarille.

Mitäs te olette puuhailleet tänä kesänä?

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Babyshower

No nyt kyllä kulunut hävettävän paljon aikaa edellisestä postauksesta! Mennyt viikko on kulunut haipakkaa töiden ja juhlien järjestämisen siivittämänä. Kaikki vapaa on kulunut koristeita näperrellessä ja leipomuksia suunnitellen. Tänään oli nimittäin ohjelmistossa sisareni babyshower juhlat. Välillä tekisi mieli potkaista itseään persuksille kun kaikki pitää aina jättää niin viime tinkaa, mutta kyllähän sitä saatiin kuin saatiinkin voileipäkakun kinkkuruusut väkerrettyä ja ilmapallot puhallettua. Juhlat itsessään menivät leppoisasti naureskellen ja rupatellen ilman kummempia leikkejä. Kaiken herkkujen mättämisen jälkeen farkut tuntuvat kokoa liian pieniltä ja kämpän joka kulma on täynnä serpenttiiniä, pom pomeja sekä likaisia astioita. Voisin vannoa ettei loppupäivänä ruoka enää maistu, mutta enköhän muutaman tunnin päästä ole kaivelemassa piirakan jämiä jääkaapista ja siivotakin pitäisi. Itseni kuitenkin tuntien juhlien koristukset pysyvät aloillaan vielä useamman viikon, kun jokapäiväinen lausehan kuuluu "siivoan sitten huomenna". Toisaalta ensi kuussahan olisi jo Elisen 1- vuotis synttärikemut, joten ehkäpä ne pitäisi järjestää Frozen- teemalla jotta kaikki tämä sini/hopea sävyinen tilpehööri voi jäädä vielä toistaiseksi roikkumaan paikoilleen.








Nyt lapselle iltapuurot naamaan ja sitten taidan olla ansainnut iltasiiderin. Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille!

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Brownie- valkosuklaaleivokset

Töihin palaamisen jälkeen leipominen on jäänyt huomattavasti vähemmälle, mutta nyt olisi kuitenkin tarjolla todella yksinkertaisen ja suklaisen kahviherkun reseptiä. Nämä makeat luomukset koostuvat ihanan kosteasta browniesta ja valkosuklaamoussesta. Vaikka leivokset eivät ulkonäöltään ole mitään suuria kaunokaisia on maku sitäkin parempi. Nam


Browniet
150g tummaa suklaata
100g voita
1dl fariinisokeria
2tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 kananmunaa
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Valkosuklaamousse
2dl vispikermaa
100g valkosuklaata

Sulata voi ja suklaa kattilassa. Sekoita joukkoon loput aineet ja kaada uunivuokaan ohueksi kerrokseksi. Paista 200 asteessa 12-15 minuuttia ja anna jäähtyä (itse laitoin tunniksi pakkaseen). Leikkaa annospaloiksi veitsellä tai muottia käyttäen. Valmista mousse vatkaamalla kerma ja lisäämään joukkoon sulatettu suklaa. Anna olla hetki jääkaapissa ja pursota brownieiden päälle. Koristele haluamallasi tavalla.


perjantai 8. heinäkuuta 2016

Kun bloggaaminen hävettää


Jokaisella ihmisellä on se oma tarinansa kerrottavana. Joidenkin tarina on ehkä täynnä enemmän juonenkäänteitä kuin toisen, mutta jokainen niistä on kuitenkin yhtä tärkeä. Osa näistä oman elämänsä supersankareista kuitenkin haluavat elämänkertansa mahdollisimman monen ihmisen tietoisuuteen. Miksi näin on?


Aloitin bloggaamisen varmaankin samasta syystä niin kuin useat muutkin. Omat ajatukset piti saada kirjoitettua ylös. Pää täynnä sanottavaa, mutta vaikeuksia ihmisten kanssa keskusteltaessa löytää se sanainen arkkunsa ja saada äänensä kuuluviin. Yleisen blogin kirjoittaminen on tapa etsiä mietteilleen vastakaikua, toteuttaa itseään ja saada perhe-elämän keskellä itselleen jotain omaa.


Miksi minua kuitenkin välillä hävettää myöntää kirjoittavani blogia? Varsinkin niille läheisille ihmisille, joiden luulisi olevan kiinnostunut siitä mitä mielessäni liikkuu. Jotenkin ajatus avautumisesta täysin tuntemattomille ihmisille tuntuu helpommalta käsitellä. Mahdollisuus kuitenkin piiloutua blogin taakse, vaikka monet henkilökohtaiset ajatukseni täällä jaankin. Eihän kyse ole todellakaan kuitenkaan siitä, että mielestäni bloggaus olisi millään tavalla noloa.


En sitten tiedä johtuuko tämä "kirjoitan blogia" lauseen sanomisesta johtuva häpeän tunne niistä parista reaktiosta mitä olen siihen liittyen saanut. Repeily ja "ai säkin" kommentti eivät ole olleet mitenkään kannustavia, vaikka eivät varmasti loukkauksiksi tarkoitettukkaan. Tätä hommaa aloitteassani tiedostin, että kaikki eivät voi kirjoituksistani pitää ja anonyyminä on helppo jättää myös niitä ilkeitä kommentteja, mutta negatiivinen palaute niiltä joka päivä ympärilläni pyöriviltä ihmisiltä, ketkä eivät välttämättä blogissani ole edes vierailleet jännittää. En tee tätä siksi, että "kaikilla on nykyään blogi", tai siksi että kerjäisin huomiota tai olisin ilmaisen krääsän perässä. Enkä tätä halua heille selitellä. Blogi on se missä saan ajatukseni kasaan, käsitellä asioita jotka koen itselleni tärkeiksi, jaettua kuvia jotka muuten täyttäysivät jokaisen läheiseni puhelimen muistin ja tämän kaiken keskellä antaen ehkä jotain myös niille jotka tätä käyvät lueskelemassa.


Joten kiitos teille kaikille, jotka täällä jaksavat vierailla. Kiitos niistä kaikista kannustavista kommenteista ja vertaistuesta. Se kaikki tekee tästä todella paljon vähemmän hävettävämpää.

(jokainen postauksen kuvista on esiintynyt täällä aikaisemminkin. Enpä keksinyt minkälaiset kuvat ottaisin tätä tekstiä varten, joten olkoon tämä nyt tälläinen "throwback". Leipomuksista keksit täältä ja Cookie Popsien ohje täältä. :D)

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Tarvitseeko lapsi kaksi vanhempaa?

Eikö olisikin mukavaa jos ihmisen voimavarat olisivat rajattomat? Äitiydessä, niin kuin elämässä ylipäänsä tulee kuitenkin hetkiä jolloin tekee mieli hetkeksi hengähtää. Nostaa jalat ilmaan ja sulkea silmänsä. Näinä hetkinä olen kiitollinen, että perheestämme löytyy myös se toinen vanhempi. Isä, joka on lapselle tärkeä siinä missä äitikin.

Välillä kuitenkin mietin minkälaista se elämä olisi jos kasvattaisin lasta yksin. Jos arki olisi täynnä yksin kannettua vastuuta. Ympäriltäni löytyy muutamakin upea supermimmi jotka syystä tai toisesta kasvattavat lapsiaan yksin. Vakaasti uskon heidän loppujen lopuksi pärjäävän hienosti, onhan ihminen kuitenkin joustava ja pakon edessä kykeneväinen paljoon. Olisiko minusta kuitenkaan siihen? Vauva-arkeen ilman saman katon alta löytyvään tukeen ja turvaan.

Siinä vaiheessa kun se ehkäisy päätetään jättää pois sitähän sitoutuu ajatukseen jättää itsensä hetkeksi kakkoseksi. Laittaa jonkun toisen tarpeet omiesi edelle ja antamaan välillä itsestään sen 110% vaikka aina ei huvittaisikaan. Lapset ovat kuitenkin lapsia vain sen hetken ja yleensä omassa elämänkaaressasi se aika on hyvin pieni, mutta kuitenkin todella merkittävä osa. Mutta kun perheestä löytyy myös toinen vanhempi on helpompi olla välillä itsekäs. Tasavertaisina vanhempina voitte jakaa sitä arjen vetovastuuta ja ottaa aikaa myös pelkästään itsellenne.


Oma äitini on kasvattanut minut ja sisareni yksin. Nyt vasta ymmärrän miten rankkaa sen on täytynytkin olla kahden lapsen kanssa. Ikäeroa siskoni kanssa kun meiltä löytyy vain se vajaa 2- vuotta, niin vetää sitten vaipparallia itsekseen ja koittaa välissä opiskella. Vaikka en koe, että olisin mistään jäänyt paitsi pelkästään tyttöporukalla eläessäni en voi olla miettimättä minkälaista olisikaan ollut jos isä olisi ollut enemmän kuvioissa. Tai entä jos olisinkin ollut poika? Kasvaa ilman kunnollista miesmallia perheessä. Tästä johtuen välillä mietinkin koitanko liikaa tuputtaa tyttöä isälleen. Pelko, että heidän suhteensa jää jotenkin kylmäksi on ollut alusta asti läsnä. Varoin omimasta lasta itselleni ja isä pääsi alusta asti syöttämään pumpattua maitoa vastasyntyneelle.

Tämän hetkinen arkemmehan ei olisi mahdollista jos olisimme tytön kanssa kaksin. Kykenen käymään töissä ilman että lasta täytyy laittaa hoitoon. Voin sopia välillä menoa ilman, että täytyy raahata vaunuja mukana. Jos olisin yksin kaikki olisi toisin. Jos näin olisi lapsi ei tietäisi muusta joten itseni lailla ei välttämättä kaipaisi rinnalleen kahta vanhempaa jokapäiväiseen arkeen. Olen kuitenkin sitä mieltä ettei lapsen elämässä voi olla liikaa tärkeitä, välittäviä aikuisia. Kahden vanhemman kotoa löytyminen on kuitenkin siunaus ja olen hyvin onnellinen siitä, että olemme sen lapsellemme päässeet tarjoamaan. Meillä isä on kuitenkin se kuka on niin kiva kun se pelleilee. Saa nauramaan kerta toisensa jälkeen, mutta asettaa kuitenkin myös niitä rajoja. Tulevaisuudessa joutuu kuskaamaan harrastuksiin ja opettaa pelaamaan palloa.


Tarvitseeko lapsi mielestänne kaksi vanhempaa?

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Minimuoti: Materialistin joulu

Että ikinä arvaa mihin on kulunut tämän tytön vapaa-aika viimeiset pari viikkoa!? No pitkin verkkokauppoja surffaillen tietenkin ja rahaa on tullut käytettyä taas niin että jo vähän hävettää. Tässä oisi nyt kuitenkin muutamat tärpit joita kannattaa käydä vilkaisemassa jos tiliä ei vielä ole ehditty tyhjentämään.

Gugguun nettikaupassa pyörii tällä hetkellä -40% alet ja sinne onkin tullut tuhlattua jo pitkä penni. Kuvan tuotteista en ole vielä kotiuttanut kun tuon vaaleanpunaisen bodyn ja shortsipuvun, mutta ainakin tuon jumpperin kanssa on käyty sellaista tahtojen taistoa, että kai se on pakko luovuttaa ja laittaa tilaukseen. Jos et ole vielä vilkaissut heidän alevalikoimaansa kannattaa pitää kiirettä, nimittäin kama näyttää menevän kuin kuumille kiville ja monesta tuotteesta on ainakin meillä kaivatut koot jo loppu.
Ihanan POMPdeLUXin sivuilla on käynnissä -50% alet. Tähän merkkiin ihastuin jo odotusaikana, mutta harmikseni pienin koko on 80. Olenkin odottanut kuin kuuta nousevaa, että tyttö on tarpeeksi iso näitä käyttääkseen ja nyt kun se hetki on käsillä niin tilauksia sinne on lähtenyt jo kaksin kappalein. Näistä meiltä kaapista löytyy nuo housut, vaaleanpunainen mekko ja tuo valkoinen paita ylläri ylläri vaaleanpunaisella värityksellä. Housut ovat vielä vähän isot, mutta mekko onkin täällä blogissa jo vilkkunut (tämä) ja paitakin ollut hyvässä käytössä. Vielä olisi tarkoitus ainakin mintun värinen mekko hankkia, mutta eihän siinä ole järkeä vaan yhtä tuotetta tilata joten taitaa lähteä loputkin kuvan vaatteista mukaan.
Harakanpesäshopissa pyöriessäni bongasin Papun aletuotteita joissa oli jopa vielä kokoja jäljellä. Noista rusettipipoista olenkin jo pitkään haaveillut ja tuo popparikuosikin on niin söpö, että kai sitä pitää laittaa tilaukseen vielä body ja mekko meiltä jo löytyvien leggareiden kaveriksi. Täytyy muuten hehkuttaa, että olenpas ollut tosi tyytyväinen näiden vaatteiden laatuun ja malliin! Ne kahdet leggingsit mitkä meiltä löytyy on pesty ja käytetty lukemattomia kertoja ja värit ja muoto säilynyt tosi hyvin.

Eli täällä ollaan kun lapsi karkkikaupassa. Onkos siellä harrastettu paljon ale-shoppailua?

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Elise 10kk

Ja niin se vaan tuli eilen neidillä täyteen 10 kuukautta. Taas tekisi mieli aloittaa voivottelemalla kuinka aika lentää. Viime viikot ovat kuluneet haipakkaa itsellä töiden aloituksen merkeissä ja lapsella kasvaessa hurjaa vauhtia. Tämän jälkeen jäljellä on enään kaksi kuukausipostausta. Jäiks.


Oppimisen kannalta ei menneen kuukauden aikana olla tehty mitään suuria loikkauksia. Edelleen kontataan hurjaa vauhtia sekä kävellään tukea vasten. Onhan kaikki liikkeet päivä päivältä hallitumpia ja jo pieniä hetkiä seistään ilman tukea, mutta kävelemään ei olla vielä lähdetty. Kiinnostus ympäröivään maailmaan on edelleen suuri, kirjat ovat nyt niin in ja esimerkiksi muutamia youtube-videoita haluttaisiin tuijotella yhä uudelleen ja uudelleen niin että tältä äidiltä meinaa hermo mennä (kuten tämä). Menohalut ovat suuret ja vaunuissa ei enään hereillä ollessa maltettaisi istua.


Vierastaminen on vähentynt suuresti ja tuntuu, että pahin eroahdistuskin on takana päin. Yöunille mennään kello 21. Öisin ei enään heräillä, mutta aamu alkaa ikävä kyllä jo noin kello 05:30. Pari viikkoa sitten puhkesi myös vihdoin ensimmäinen hammas onneksi ilman suurempia kiukkuja. Tuon hampin myötä imetys on vähentynyt entisestään kun toinen puree sekä jäystää niin että itseltä kyyneleet valuu. Muutenkaan tyttö ei näytä enään viihtyvän rinnalla eikä itse enään juurikaan sille pääsyä pyydä, joten taitaa meidän imetystaival päättyä hyvinkin pian. Mutta eikös se olekkin hyvä lopettaa silloin kun lapsi itse näyttää olevan siihen valmis?


Ruoka maistuu edelleen hyvin. Maitotuotteetkin aloiteltiin ja onneksi selvittiin siitä ilman vatsanväänteitä. Ruokailukertoja on päivässä viisi ja nykyään tyttö syö jo lähes samaa ruokaa mitä mekin. Lusikka on edelleen toisen mielestä paholaisen keksintö, joten aamupuurokin vedetään sormin. Ruuan lisäksi maistuu hiekka, pölypallerot ja pikkukivet, joita on niin kiva poimia jo todella hyvin onnistuvalla pinsettiotteella. Potalla ollaan pari kertaa käyty ilman suurempaa menestystä.


Eli todella iloinen ja toimelias tapaus on täällä edelleen. Hitaasti lämpenevä, mutta vauhtiin päästessään juttu luistaa ja ei meinaisi housuissaan pysyä. Päättäväisyys on selvästi nostanut päätään ja päivässä parasta on tutuille ja vieraille ihmisille irvistely ja muriseminen.


Minkäslaisia tapauksia ruudun siltä puolelta löytyy?