tiistai 27. syyskuuta 2016

Äitidraamakuningattaren tunnustukset (#badmomlista)

Blogeissa on viime aikoina pyörinyt Hannan aloittama #badmomlista haaste. Ideanahan on tunnustaa asioita jotka tekevät juuri itsestään hieman "tuhman äidin", sellaisen joka ei ehkä sovi siihen täydellisen äidin muottiin. Jokaisella meistähän on se oma käsityksemme siitä minkälainen hyvän äidin kuuluisi olla, joten näitä postauksia on ollut todella mukava lueskella.


Oma listani on homehtunut luonnoksissa jo pidemmän aikaa. Olen pyöritellyt sitä edes takaisin enkä ole saanut siitä itseni kuuloista. En sitten millään. Olen kuitenkin pyrkinyt pitämään tämän blogin mahdollisimman todellisena enkä ole halunnut kaunistella arkeamme missään vaiheessa, joten näiden "badmom" ominaisuuksien listaaminen tuntuu jotenkin itseni toistamiselta. Juurihan minä muutama kirjoitus sitten myönsin olevani Someholisti! Välillä minullakin Menee hermo, pyörittelen päässäni niitä Kiellettyjä ajatuksia koskien päätöstäni haluta äidiksi ja joku voisi käskeä minun hävetä koska Laitoin lapseni nettiin. Olen epätäydellinen niin monella tavalla ettei nämä kaikki ominaisuudet mahtuisi edes samaan listaan.


Näitä  haasteita selailessa on käynyt selväksi, että d-vitamiinin unohtaminen silloin tällöin on enemmän sääntö kuin poikkeus. Näin myöskin meillä. Meilläkin syödään välillä aamupala sohvalla katsellen piirrettyjä koska minua laiskottaa. Oikeastaan meillä pyörii piirretyt melkein kellon ympäri vaikka niitä yleensä ei ole kukaan katselemassa. Meillä syödään joskus eineksiä ja tyttäreni on saanut jo maistaa pullaa. Eräänä aamuna hän söi aamupalaksi sipsejä koska olin niin innokkaasti keittelemässä aamukahviani sekä kananmunia joten en ollut huomannut sohvapöydälle jäänyttä kulhoa. Joskus leikkelen tytölle kulhollisen tomaattia syötäväksi vaikka ei ole ruoka-aika vaan sen takia että voin hetken keskittyä omiin juttuihini. Kun lyön varpaani sohvanjalkaan kiroilen tajuamattani kuin merimies ja lapsen tehdessä jotain ei niin sallittua mutta hauskannäköistä ensimmäinen reaktioni on hörönauru joka tietenkin saa pienen luulemaan että teko oli jollain tavalla hauskaa.

Tunnustuksia voisi jatkaa pidempäänkin. Olen äitinä ehkä turhan lepsu. Käytän liikaa rahaa lastenvaatteisiin, siivouspäiväni on aina "huomenna" ja välillä menen siitä mistä aita on matalin. Olen kaikin puolin tavallinen, välillä turhan dramaattinen ja silloin tällöin todella epävarma äiti joka kaikista huonoista tavoistaan sekä heikoista hetkistään huolimatta rakastaa äitiyttä.

Löytyykö teiltä jo oma #badmomlista?



Ja huom! Myö ollaan tytön kanssa ehdolla Kaksplussan kansiäitikilpailussa. Olisi aivan mahtavaa jos joku teistä kävisi antamassa meidän ryhmä Rämälle äänen (tai pari :D)! Olisihan tuo aivan unelma ja hieno kokemus päästä marras- tai joulukuun lehden kanteen...
---> ÄÄNESTÄMÄÄN TÄSTÄ!

perjantai 23. syyskuuta 2016

Ylpeydellä kantaen (ByPinja, sis alekoodin)

Olipa kerran, ei niin kauan sitten kiltti pieni tyttönen joka odotti ensimmäistä lastaan. Okei, koska tämä ei Disney-tarina hän ei ollut pieni eikä aina edes kiltti, eikä häntä voinut enää tyttöseksi kutsua. Mutta hän odotti ensimmäistä lastaan, sen verran ensimmäisestä lauseesta on totta. Tämä sopusuhtainen ja hyvin syöneenä kiltti naikkonen kulutti päivänsä haaveillen pienestä nyytistä. Shoppaillen liikaa vaatteita sekä rojua niin että kaapit tursusivat hän valmistautui pienen tuloon. Illat meni googletellen kaikki mielessä pyörivät kysymykset, lukien lukuisia vauvablogeja sekä seuraillen kaksplussan keskustelupalstaa. Hän oli olevinaan niin valmis ja tietoinen tulevasta, mutta kaikessa siinä hössöttämisessä hän unohti tutustua siihen yhteen hyvinkin tärkeään aiheeseen. Imetykseen.



Sitä aina oletti, että imetys on helppoa. Senkun tunkee tissin suuhun ja kaikki käy luonnostaan. Vauvan synnyttyä sitä sitten tiputtiin kovaa ja korkealta. Siis mikä ihmeen oikea imuote? Ai miksi tämä sattuu ja nännit näyttävät kuin pommin jäljiltä? Alkuajan hankaluuksista kuitenkin selvittiin ja imetyksestä tulikin mukavaa. Eipä sitäkään onnea kauan kestänyt. Mikä ihmeen sammas?? Miksi kirvelee niin vietävästi?! Purtiin huulta, itkettiin sekä imetettiin ja meinattiin jo heittää pyyhe kehään. Puolukkasurvosta vauvalle sekä omille rinnoille. Enemmän yläosattomissa hengailua kuin pornofilmissä ilmakylpyjä ottaessa. Ja niin selätettiin sammas.



Lapsen kasvaessa ehkä yöt helpottivat ja arki tasaantui, mutta imetys ei. Rintaraivareita, kiemurtelua sekä jatkuvaa raapimista. Taas meinasi usko koko hommaan loppua, kunnes vastaan tuli kuva imetyskorusta. "Korujen idea on antaa pikkukäsille turvallista näperreltävää imetyksen, sylittelyn ja kantamisen ajaksi, jolloin äiti välttyy nipistelyltä ja hiuksista kiskomiselta." Siinä vaiheessa kun ei ole enää mitään menetettävää on valmis kokeilemaan vaikka niitä taikapapuja. Korut olivat onneksi hienon näköisiä, joten vaikka lapsi ei niistä innostuisikaan ei raha menisi täysin hukkaan. Ja niin laitoin ensimmäisen tilaukseni Pinjalle. Onnekseni tämä pieni koru rauhoitti imetystuokioitamme pitkäksi aikaa kunnes ajankohtaiseksi tuli hampaiden tulon myötä niinkin ihana asia kuin pureminen, mutta siitä selviäminen onkin jo ihan toinen tarina.



Vaikka meidän imetyshetket ovat jo takanapäin, ByPinja korut kuuluvat edelleen osaksi jokapäiväistä pukeutumistani. Pikkuhiljaa kokoelmani on täyttynyt uusilla koruilla ja nyt niitä löytyykin melkein joka viikonpäivälle oma väriyhdistelmänsä. Sen lisäksi että ne ovat kauniita ne ennen kaikkea muistuttavat minua meidän rosoisen imetystaipaleen hyvistä hetkistä. Ovat muuten myös älyttömän käteviä vaipanvaihdon yhteydessä kun lapsi kiemurtelee kuin tulisilla hiilillä! Vetäessä auki napsahtavan lukon ansiosta koru on niin helppo napata kaulasta ja antaa lapselle hetkeksi ihmeteltäväksi jotta vaippa saadaan vaihdettua.


Nyt voit saada koodilla ASKELIN -10% ByPinjan koruista. Hyödynnä etu osoitteessa http://www.bypinja.com/ :) Alekoodi voimassa 23.9.-26.9.





Kuvissa näkyvät korut saatu yhteistyönä ByPinjalta.
"By Pinja on kotimainen silikonisia koruja valmistava yhden äidin ja pienen pojan yritys. Korumme on valmistettu BPA-vapaista silikoni-helmistä, kestävästä satiininarusta sekä lukosta, joka napsahtaa auki liian lujaa vetäessä."

Kuvat Heli Mielonen


Meitä voi seurata myös Instagramissa

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Linkitä blogisi!


Hahaa blogiurani ensimmäinen yritys etsiä vähän uutta luettavaa! Blogeja löytyy niin monen muotoisia, että välillä ne kultakimpaleet on vaikeaa löytää sieltä joukosta joten:

Homman nimihän on varmasti kaikille tuttu. Kirjoitat sitten blogissasi asiaa tai täysin asian vierestä linkitä se tuohon kommenttikenttään. Kirjoita myös pieni esittely siitä mitä klikatessa sopii odottaa. Ja jos tämä postausten väsääminen ei kuulu harrastuksiisi voit myös tietenkin vinkata lempiblogisi!

Laitetaanpas takarajaksi vaikka tuo kuun viimeinen eli 30.9. Tutustun tässä pikkuhiljaa jokaiseen linkitettyyn blogiin  ja kokoan sitten listan lemppareistani.

Jei!

tiistai 20. syyskuuta 2016

DIY MÄTTÖRUOKAA: Mozzarellatikut, cheddar-chilipopperssit sekä paprikamajoneesia

Täytyy syödä hyvin että jaksaa! Välillä tätäkin sanontaa tulee noudatettua liian kirjaimellisesti.. Ruoka on kuitenkin se elämän suola ja hyvässä seurassa parasta ajanviihdettä. Näin pienen tytön äitinä sitä ei kuitenkaan ole joka ilta mahdollisuus hengailla ravintoloissa nauttien niiden antimista, joten täytyy tuoda ravintolaruoka sinne kotisohvalle. Mättöruoka nyt vaan on se minunkin enemmän ja vähemmän salainen paheeni joten testiinhän lähti itsetehdyt mozzarellatikut ja cheddar-chilipopperssit (koska lähikaupasta ei löytynyt jalopenoja) nachokuorrutteella. Ja näiden seuraksihan oli pakko vääntää vielä paprikamajoneesia, jonka tekeminen oli muuten liiankin helppoa.


Paprikamajoneesi
1 kananmuna
noin 2dl rypsiöljyä
tilkka etikkaa (valkoviini-, omenaviini... mitä nyt sattuu löytymään)
2tl sinappia
mausteita (suolaa, paprikajauhetta, grillimaustetta...)
1 pieni punainen paprika

Tähän pomminvarmaan majoneesireseptiin tarvitset tuopin (tai jonkin muun korkean sekä kapean astian) sekä sauvasekoittimen. Riko huoneenlämpöinen kananmuna tuopin pohjalle ja lisää huoneenlämpöinen öljy sekä paprikaa lukuunottamatta loput aineksen. Jostain joskus luin, että munaa rikkoessa on tärkeää, että keltuainen pysyy ehjänä. Asettele sauvasekoitin tuopin pohjalle niin että se peittää kananmunan ja surruttele sekaisin rauhallisesti nostaen sekoitin ensin ylös ja sitten alas jotta öljy sekoittuu joukkoon. Ja majoneesi on valmis! Silppua vielä paprika tuotoksesi joukkoon ja laita hetkeksi tekeytymään jääkaappiin.


Chilipopperssit
tarvitsemasi määrä chilejä
cheddaria (koskenlaskijan ruuanvalmistukseen tarkoitettu cheddarpurnukka)
nachomuruja sekä kananmunaa kuorrutukseen (halutessasi pari ruokalusikallista gluteenitonta jauhoseosta)

Pese chilit, leikkaa niistä pää irti ja juoksevan veden alla poista siemenet. Lado cheddar pursotuspussiin tai pakastepussiin josta leikkaat kulman auki. Täytä chilit juustolla ja laita hetkeksi pakkaseen jotta kuorruttaessa juusto pysyy paremmin chilien sisällä. Riko toiselle lautaselle muutama kananmuna ja toiselle ihan pieneksi murustellut nachot. Kuorrute tarttuu selvästi paremmin jos lisäät murujen joukkoon hieman jauhoja. Ota täytetyt chilit pakkasesta ja pyöräytä ensin kananmunassa sekä sitten muruseoksessa. Laita taas hetkeksi pakkaseen jotta kuorrute hieman kovettuu, pyöräytä toistamiseen munassa sekä muruissa ja laita pakkaseen odottamaan paistamista. 


Mozzarellatikut
mozzarellaa 
nachomuruja sekä kananmunaa kuorrutukseen (halutessasi pari ruokalusikallista gluteenitonta jauhoseosta)

Leikkele mozzarella haluamasi kokoisiksi pötköiksi. Kuorruta chilien tavoin kahdesti käyttäen välissä pakkasessa.

Paista popperssit sekä tikut rasvakeittimessä tai kattilassa puolillaan öljyä (noin 170 astetta) välillä käännellen. Me kun emme kesken tyttöjen illan jaksaneet ruveta tiskailemaan likaisia kattiloita hoiti paistokasari hyvin tämän tehtävän. 

Ei ehkä nopeinta ruokaa valmistaa mutta niin sen arvoista. Hyvää juomaa, seuraa ja musiikkia vaan soimaan niin homma hoituu mukavasti ja lopussa kiitos seisoo. Ja suosittelen todella pakkasen hyödyntämistä tuossa kuorruttamisvaiheessa vaikka se ei olekkaan välttämätöntä! Ihan vaan oman mielenterveyden takia..




Meitä voi seurata myös Instagramissa :)

lauantai 17. syyskuuta 2016

Vauvakateus

Voi kyllä, se on iskenyt tännekkin. Kovaa ja korkealta. Onhan se ollut arvattavissa ja olen siitä täällä aikaisemminkin kirjoitellut. Nimittäin vitsaus nimeltä vauvakuume. Vauvakuumetta edelti masuikävä joka nopeasti kasvoi kasvamistaan. Asiaahan ei ole helpottanut, että lähipiirissä vauvoja näyttää tupsahtelevan kun etanoita sateella. Kädet hikoavat ja yöt ovat täynnä vauvantuoksuisia unia. Panadol ja kuppi kuumaa teetä eivät auta tähän kuumeeseen. Sen kanssa on vain elettävä.


Meidän arki on tuon tuoreen taaperon kanssa lähtenyt hyvin käyntiin. Sehän on aivan parasta kuinka toiselta saa jo aivan uudella tavalla vastakaikua. Pienen oma luonne sekä tempperamentti nostavat innokkaasti päätään ja arjen touhut sujuvat hyvin omalla painollaan. Huonosti nukutut yöt sekä hermoja raastavat itkut ovat historiaa. Hulluhan sitä täytyy olla kun haluaa jo aloittaa kaiken alusta. Mutta itselleehän ei voi mitään.


Meidän perheessä nämä muutamat viikot ovat olleet jännittävät. Sisareni sai viikko sitten suloisen poikavauvan jolle pääsen olemaan ylpeä kummitäti. Sen lisäksi sain vielä kunnian toimia kummina myös ystäväni pienelle pojalle. Aivan ihania pieniä siis löytyy nuuskuteltavaksi ja syliteltäväksi, mutta se ei ole kuitenkaan helpottanut vauvankaipuutani. Päinvastoin! Minäkin haluan! Vaikka fiksuahan olisi vielä odottaa. Antaa meidän tytölle jakamatonta huomiota, odottaa että toinen pääsee vaipoista ja ehkä hetken aikaa nauttia tästä omasta ajasta jota säännöllinen päivärytmi on tuonut tullessaan. Saa nähdä mitä tulevaisuus meille tuo tullessaan, mutta toistaiseksi keskityn pyhittämään vauvaikäväni kahteen pieneen kummipoikaani ja käsittelemään tätä ihan uutta tunnetta. Vauvakateutta. 


Postauksen kuviahan koristaa muutaman päivän ikäinen ihana siskonpoikani! Eikö olekkin suloinen!? 

Onkos teistä kukaan kärsinyt vauvakateudesta?

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Piparminttubrowniet (gluteeniton ja laktoositon)

Hmm tästähän on kovaa vauhtia tulossa leivontablogi! Älkää kuitenkaan huoliko olen aivan liian innokas kirjoittamaan enemmän ja vähemmän päättömiä lapsikuulumisia, joten näin ei tule tapahtumaan. Nyt olisi kuitenkin tarjolla meidän tytön 1v pippaloissa tarjolla olleille piparminttubrownieille ohjetta. Nää oli ihanan suklaisia ja tahmeita, juuri niin kuin brownieden omasta mielestäni kuuluukin olla.
Ohje
400g laktoositonta tummaa suklaata
300g laktoositonta voita
6 munaa
2dl hienoa sokeria
1dl fariinisokeria
5 dl gluteenitonta jauhoseosta (meillä oli käytössä semperin grov mix)
2tl leivinjauhetta
1rkl vaniljasokeria
250g piparminttukarkkeja

Koristeluun
300g sulatettua laktoositonta maitosuklaata
piparminttukarkkeja

Murskaa piparminttukarkit. Sulata suklaa ja voi kattilassa. Sekoita joukkoon munat, sokeri sekä kuivat aineet. Lisää lopuksi karkit. Kaada seos leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 175 asteessa noin 15-20min (itselläni taisi olla 16). Taikina voi hyvin jäädä hieman raa'aksi, se jähmettyy kivasti jääkaapissa. Anna jäähtyä ja koristele halutessasi. Leikkele paloiksi sekä tarjoile jääkaappikylmänä.


Niin helppoa eikä tule edes paljoa tiskiä! :)



Seuratkaa meitä myös Instagramissa 

tiistai 13. syyskuuta 2016

Hei, olen someholisti

Hei taas pienen tauon jälkeen. Viikko vierähti hujauksessa ilman että edes vilkaisin bloggeria. Vastaan tuli pienimuotoinen someähky ja nyt kun pahin on mennyt ohi on hyvä aika palata takaisin sorvin äärelle.

Kun palaa ajassa noin puoli vuotta taaksepäin kuvassa näkyy noin 6kk tyttövauvan äiti. Äiti, jonka puhelin oli aina äänettömällä. Äiti, jonka puhelin on useimmiten teillä tietämättömillä joten häntä on välillä hyvin hankala tavoittaa. Sitten eräänä iltana uskaltauduin aloittamaan blogin. Kaipasin jotain omaa, tekemistä sekä vertaistukea. Blogin avaamisen myötä nälkä kasvoi. Loin blogille oman instagram- tilin ja ennen kuin huomasinkaan olin liittynyt facebookiin. Huomasin olevani enemmän perillä mitä maailmalla tapahtui, löytäväni inspiraatiota ja tavoittavani useita itseni kaltaisia ihmisiä. Ja niin olinkin täysin koukussa.

Alussa pyhitin lapsen nukkumishetket puhelimeni näpräämiseen. Tytön kasvaessa uniajat lyhenivät ja lapsi pikkuhiljaa itsenäistyi. Löysin itseni istumasta keskeltä lattiaa ja pyörittelemästä peukaloitani. Toinenhan leikkii niin nätisti ja tyytyväisenä itsekseen. "Jos tässä vaikka selailisi samalla facebookia." Huomaamatta se puhelin löysikin pian tiensä jokaiseen leikkihetkeen. Minusta oli tullut äiti joka vilkuilee luuriaan hiekkalaatikolla ja heiluttelee lelua toisella kädellä sekä somettaa toisella.

Lopullinen herääminen tapahtui kun eräänä kauniina aamupäivänä seurailin naureskellen ÄiTyLIt-keskustelua (voi kyllä) ja havahduin itkuun. Lapsi oli tippunut sohvalta. Ei siinä sinänsä mitään sitähän sattuu jatkuvasti on kuinka valppaana tahansa, mutta minä en ollut edes huomannut toisen kivunneen sohvalle. Huono omatunto ja p*skamutsi-leima otsaan. Miten sitä edes kehtaa voivotella kuinka aika kuluu niin nopeasti! Kyllä, olet ehkä paikalla, mutta et läsnä. Hei herää pahvi kuului pääni sisältä. Tippumisesta selvitiin säikähdyksellä sekä yhdellä karhunkyyneleellä ja leikit jatkuivat. Puhelin hautautui sohvatyynyjen väliin ja tuijottelin tytön menoa. Aina välillä lapsi vilkaisi minua ja nosti ylpeänä lelunsa ilmaan. Onkohan hän tehnyt tätä useinkin, mutta minä en vain ole huomannut. Mitä kaikkea sitä voikaan missata kun keskittyy johonkin sellaiseen mikä voi odottaa.

Kukaan meistä ei ole täydellinen. En ole supersuorittaja vaikka haluaisinkin ja teen virheitä. Itselleen on vain välillä vaikea myöntää oma typeryytensä. Puhelimen näpräys ei ole ehkä äitiyden suurimpia syntejä, mutta jos itse tunnen siitä huonoa omatuntoa täytyy minun sitä vähentää. Nämä pienet kuitenkin ovat pieniä vain niin pienen hetken verran.

Ja kyllä, olen edelleen someholisti. Nyt vain pyrin pyhittämään sometaukoni paremmalle ajalle.



Kuulostaako tutulta?


Ja tämän someholistin löytää myös Instagramista :)

tiistai 6. syyskuuta 2016

Mustikka-valkosuklaajuustokakku (gluteeniton ja ilman liivatetta)

Meillä on hurjat testailut käynnissä lähestyviä lapsen 1v synttäreitä varten! Jotain gluteenitonta piti keksiä ja kun kerran nämä juustokakut ovat meidän perheen suosikkilistalla niin olihan se päivän selvää mikä lähti kokeiluun!


Pohja
140g gluteenittomia digestive-keksejä
70g voita

Murskaa keksit, sulata voi ja sekoita keskenään. Painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuuan (20cm) pohjalle.

Mustikkatäyte
1dl pakastemustikoita
0,5dl hillosokeria

Lisää kattilaan pieni loraus vettä sekä mustikat. Kuumenna liedellä sekoitellen kunnes pulpahtaa ja lisää hillosokeri. Keittele miedolla lämmöllä n.10 minuuttia.

Valkosuklaatäyte
4dl vispikermaa
250g mascarponea
280g valkosuklaata

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon mascarpone ja sulatettu valkosuklaa. Lisää seokseen jäähtynyt mustikkatahna. Sekoita mahdollisimman vähän ja kaada keksipohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa mieluiten yön yli ja koristele haluamallasi tavalla.

Tämähän oli ihanan valkosuklaista! Jos olet suuri mustikan fani kannattaa mustikkaseos tehdä 1,5 kertaisena. Ja pohjanhan voi tehdä ihan perus kekseistäkin, joten eikun testaamaan! :)




Meitä voi seurata myös Instagramissa

maanantai 5. syyskuuta 2016

Elise 1v

Siinä se sitten meni. Meidän vauvavuosi on nyt taputeltu ja hengissä ollaan. Haikein ja innostunein fiiliksin nokka kohti taaperon rikastuttamaa arkea.


On se ollut jännä seurata tämän pienen neidin kasvua pienestä, punaisesta nyytistä ihan omaksi persoonakseen. Entinen tissitakiainen on nykyään kiltisti itsekseen leikkivä, varovainen sekä harkitse mutta kuitenkin iltavilli taaperon alku. Pyyheltää menemään hurjaa vauhtia konttaamalla ja välillä unohtaa ottaa tukea ja kävelee pitkin olohuonetta. Kiipeää innoissaan sohvalle ja osaa nykyään tulla muutenkin kuin pää edellä alas. Hakkaa ovea jos häntä ei oteta mukaan vessaan ja tekee itsekkin aamupissat pottaan. Lempileikki on koiran vesikupin kumoaminen ja äidin puhelimen piilottaminen. Täydellinen pieni tyttö vaikka välillä kiukuttaa ja vanhempia ärsyttää.


Aamut alkaa meillä nykyään ihmisten aikaan. Kello viiden herätykset ovat historiaa ja nykyään tämä pirteä herätyskello aloittaa huhuilun kahdeksalta, joskus jopa myöhemmin. Päikkäreitä uinutaan yhdet, suunnilleen 12-14 aikavälillä. Illalla mennään nukkumaan kello yhdeksen käsin syödyn iltapuuron jälkeen. Muutenkin sormiruokailu on se juttu. Makaroonilaatikot ja kinkkukiusauksen uppoaa vain omin pikku kätösin popsittuna. Onneksi on koira siivoamassa ohi menevät ruuanjämät. 1-vuotis neuvolassa ei olla vielä käyty koska äiti on saamaton ja huonomuistinen eikä ole sitä varannut. Silmissähän tuo kuitenkin kasvaa ja vaatekokokin on jo 80/86. 


Tätä ajan kulumista kun tekisi mieli päivitellä joka väliin. Kulunut vuosi oli täynnä itkua, stressiä, iloa sekä naurua. Tuntuu kun vasta hetki sitten oltaisiin kävelty niitä sairaalan käytäviä jännitystä ilmassa supistusten saattelemina. Sittenhän sitä näkee mitä uusia seikkailuja tämä seuraava vaihe tuo tullessaan.

Löytyykö keltään mitään hyviä vinkkejä taaperoarkeen? 


Seuraattehan meitä myös instagramissa :)