maanantai 3. huhtikuuta 2017

Saako virpoa?

Välillä on kiva palata ajassa taakse päin muistelemaan niitä lapsuuden kulmakiviä. Onnellisia hetkiä joiden tuoma hyvä fiilis välittyy edelleen jokaisesta muistosta. Näin pääsiäisen lähestyessä ajatukset harhailevat mummin vaatekaapille. Ei sen takia, että vanha olisi taas in vaan aikoinaan sieltä tehtiin parhaimmat löydöt valmistuessa erääseen tärkeään päivään. Tämä päivä on ehkä monelle ihan tavallinen sunnuntai. Osalle varsinkin tätä pienempää kansaa kyseessä on kuitenkin herkuntäyteinen ja jännittävä päivä. Päivä jolloin päästään virpomaan.


Vaikka virpomisen kristillinen tausta onkin varmasti monelta jäänyt jo unholaan, on silti kyseessä monen tavallista viikonloppua ilahduttava tapa. Virpoessa lapsi pukeutuu yleensä pääsiäisnoidaksi ja kiertää naapurustoa tai sukulaisia heilutellen pajunkissakimppua ja lausuen virpomislorua. Lorun lopuksi suoritetaan vaihtokauppa jolloin virpoja saa palkaksi yleensä karkkia ja virvottava pajunoksan. Kaunis ajatus! Eikö?

Virpominen kuitenkin jakaa mielipiteitä. Toiset ovat sitä mieltä, että vieraiden oven takana kolkuttelu on lähinnä kerjäämistä kun taas toinen suree täyttä suklaamunakulhoa kun kukaan ei tullut virpomaan. Jopa itse virpomisen ajankohta, virpomisloru tai palkinnon saantipäivä vaihtelevat eikä näihin siksi ole yhtä ja oikeaa tapaa. Jopa pukeutumisen suhteen mielipiteet jakautuvat: toinen henkeen ja vereen vannoo pääsiäisnoitien puolesta, kun toinen taas pitää virpomispäivää lähinnä yleisenä naamiaispäivänä joten siihen varaudutaan esimerkiksi supersankarin asulla. Kaiken tämän lisäksi löytyy myös tapauksia, joissa tehdään pilaa koko idealle ilmestymällä oven taakse ihan normaaleissa vaatteissa, tien reunasta noukitun risun kanssa ja kerjätään rahaa. Tämä on harmillista ja saa ihmiset yhä enemmän ja enemmän vierastamaan tätä mukavaa perinnettä, mikä ikävä kyllä näyttää pikku hiljaa painuvan unholaan.

Mutta mitä tämä päivä tarkoittaa lapselle? Monta kokoa liian isoa mummin mekkoa, huiveja, sulkia ja pajunkissoja. Mukavaa askartelua ja syytä päästä äidin meikkipussille. Iloa sekä jännitystä jokaisen oven takana sekä täyttä korillista suklaata. Lapsen lisäksi virpominen on myös mukava tapa monelle aikuiselle. Puuhastelua oman lapsen kanssa virpomisvitsoja sekä asuja valmistellen. Isovanhemmille päivä kun lapsenlapsi pimputtelee hymyssä suin ovikelloa tai ehkä hieman yksinäiselle naapurille hetki jolloin hänen ei tarvitse tuntea itseään niin yksinäiseksi.


Vaikka näin pienen tytön äitinä virpominen ei ole vielä tänä vuonna meille ajankohtaista, odotan jo innolla tulevaa. Totta kai mielessä liikkuu kysymykset: onko lapseni liian ujo siihen hommaan ja kehtaako sitä naapurin ovikelloa soittaa kun ei kaikki oikein välitä tästä tavasta. Itse aion kuitenkin tehdä parhaani jotta lapsi lähtee mukaan reippain mielin. Jos toinen ei uskalla virpoa kuin mummoa niin selvä se mutta jos halua riittää saa hän marssia naapurin oven taakse kysymään saako virpoa. Pikkunoidaksi puettuna itse koristellun oksan kanssa. Ja ehkä jonain päivänä joku uskaltautuu meillekin. Ehkäpä tänä vuonna jätän oveen ison huomiokyltin: saa virpoa.

Entäs te muut? Lähdettekö virpomaan? 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti