maanantai 29. toukokuuta 2017

Sitruunainen mansikkabritakakku

Ihana kesä ja kesän ensimmäiset mansikat. Tänään kaupassa palloillessani silmääni osuivat mansikka- sekä vadelmarasiat joiden kantta koristi ylväs suomen lippu. Olihan sitä pakko nämä kotimaiset herkut napata matkaan ja mansikat pääsivätkin heti testiin herkullisen sitruunalla höystetyn mansikkabritakakun muodossa.


Pohja 
150g voita
1,25dl sokeria
4 keltuaista
2dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
1,5dl maitoa

Marenki
4 valkuaista
2dl sokeria
tilkka sitruunamehua
(mantelilastuja)

Täyte
2dl vispikermaa
200g sitruunarahkaa
2rkl sokeria
1tl vaniljasokeria
sitruunan raastettu kuori
puolikkaan sitruunan mehu
500g mansikoita

Nosta voi ja munat ajoissa huoneenlämpöön. Erottele keltuainen ja valkuainen. Vaahdota voi sekä sokeri vaahdoksi ja lisää keltuaiset joukkoon edelleen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne sekä maito taikinaan. Levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille,

Valmista marenki vaahdottamalla valkuaiset ja lisäämällä sokeri sekä sitruunamehu koko ajan sekoittaen. Vaahto on valmista kun se on kovaa ja kiiltävää. Levitä marenki pohjan päälle, ripottele halutessasi pinnalle mantelilastuja ja paista uunin keskitasossa 175 asteessa 20-30 minuuttia kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Leikkaa jäähtynyt pohja keskeltä kahtia. Nosta toinen puoli tarjoilualustalle. Vaahdota kerma, lisää siihen rahka, sokerit, sitruunan raastettu kuori sekä mehu ja levitä puolikkaalle. Lisää paloitellut mansikat ja nosta toinen puoli kanneksi. Koristele haluamallasi tavalla ja tarjoile heti.




Muistakaahan seurata meitä INSTAGRAMissa ja käykää myös tykkäämässä blogin FACEBOOK- sivusta pysyäksenne ajantasalla viimeisimmistä toilailuista.

torstai 25. toukokuuta 2017

Rantahylkeen kesäsuunnitelmat

Vielä on muutamia päiviä toukokuuta jäljellä. Tällaisen auringonpalvojan mieliksi ollaankin saatu nauttia ihan kiitettävistä keleistä, syödä kesän ensimmäiset kioskijädet ja kirota yllättäviä rusketusrajoja. Vielä pitäisi noin 1,5 kuukautta jaksaa työtaivalta ennen odotettua kesälomaa jolta jäänkin sitten suoraan äippävapaille. Viimeisillään raskaana, 2-vuotiaan taaperon viihdyttämänä tiedossa onkin varmasti harvinaisen rentouttavaa lomailua ennen uuden pienokaisen saapumista.








Mitä ihmettä sitä sitten puuhailisi näin mahakkaana pienen uhmailijan pyöriessä jaloissa? Muumimaailmaan totta kai olisi kiva päästä ja jos miehen aikataulusta löytyy tilaa koko perheen voimin voisi lähteä risteilemään. Aina ei kuitenkaan raha tai mahdollisuudet anna periksi sen kummemmille reissuille, mutta onneksi tämän kesän yksi suurimmista nautinnoista onkin mahdollisuus löhöillä rannalla ilman, että vatsaa täytyy vetää sisään.

Suunnitelmia on aina mukava tehdä, mutta ennen kaikkea tänä kesänä aion nauttia niistä pienistä jutuista. Vielä hetken aikaa meidän perhe voi elää siinä säännöllisessä rytmissä jonka olemme löytäneet. Taapero nukkuu yönsä ja säännölliset pitkät päikkärit. Hän on utelias sekä rohkea joten ulkoilu sujuu totutulla kaavalla ja nälän yllättäessä ei tarvitse murehtia muistiko eväitä vai ei kun toinen syö samaa ruokaa kuin muutkin. Voin rauhassa ottaa hetken parvekkeella aurinkoa kun pieni tykkää leikkiä yksinään legoilla ja hätätapauksessa toisen voi istuttaa katsomaan My Little Ponya kun oman ajan kaipuu yllättää. Vaikka pienen tyttömme kanssa joka päivä oppii jotain uutta, on arki kuitenkin suhteellisen tasaista ja tietyllä tavalla helppoa. Pian tähän tulee muutos.



Tänään oli taas yksi mukava kesäinen vapaapäivä. Helatorstain kunniaksi ulkoilun jälkeen järjestimme tytön kanssa brunssin parvekkeelle ja nautimme kesäisestä ilmasta. Vietimme aikaa ihan vain kaksin syöden, kuunnellen musiikkia ja lukien. Hiki valuu solkenaan jo muutamasta plusasteesta ja nilkkoja turvottaa mutta kyllä se kesä on vaan ihan parasta aikaa.

perjantai 19. toukokuuta 2017

24. Raskausviikko: Kontrolliultrassa

Tänään koitti odotettu kontrolliultra. Niin kuin täällä aikaisemmin mainitsinkin, oli beben toinen munuaisallas rakenneultrassa hieman laajentunut jonka vuoksi meille varattiin kontrollikäynti. Aamukahvit tuli siis keiteltyä hieman jännittyneissä tunnelmissa. Kuten te näitä raskauskuulumishöpinöitä lueskelevat tiedätte, ei ultrat oikein ole ollut meidän pala kakkua.



Ensitöikseen lääkäri tarkisti kohdunkaulan tilanteen. Jo muutaman viikon ajan on tullut kärsittyä hieman ikävistä supisteluista mutta kohdunsuu on onneksi pysynyt vielä kiinni. Sitä nyt hieman seuraillaan ja toivotaan että tilanne ei siitä muuksi muutu. Ajatus pakkovuodelevosta ei kyllä yhtään houkuttaisi.

Sitten siirryttiin minin tutkiskeluun. Ensimmäisenä näyttöön lävähti hyvinkin selvä kuva toisen jalkovälistä ja näin kouluttamatonkin silmä kyllä näki mitä siellä vilkkui (tai tarkemmin ei vilkkunut). Tyttölupaushan siinä vahvistui entisestään kun pieni niin antoisasti meille vilautteli. Seuraavaksi tutkittiin läpi nämä koko ultraamisen syyt eli munuaisaltaat. Kaikki näytti onneksi olevan hyvin joten hyvin nopeasti pääsin pakkaamaan rojuni ja suuntaamaan kotia kohti. Eli tulipas sekin koettua. Ensimmäinen ultra jossa ei löydetty mitään huomautettavaa ja josta sai poistua oikeasti hyvillä mielin. Lisää näitä kiitos!

Tätä postausta kirjoittaessani vetää pikkusankari mahassani ihan omaa ralliaan. Näihin aikoihin se joka iltainen jumppatuokio yleensä alkaa, kun taapero on ollut jo yli tunnin höyhensaarilla ja itse istun tukevasti sohvannurkassa. Ultran mukaan mini painaa jo huimat 700g, sellaisen perhekokoisen jauhelihapaketin verran. Ei siis mikään ihme että toinen saa jo makkarani muljumaaan puolelta toiselle tanssiliikkeittensä tahtiin. Vau.fi sovellus muuten kertoo, että näinä hetkinä sikiö reagoi jo ääniin. Surullista sinänsä, että ensimmäisiä ääniä joita toinen kuulee, on oma korvia raastava hoilaamiseni suihkussa. Ehkäpä pieni on äitiinsä tullut jolloin sävelkorva ei ole turhan tarkka ja pieni epävireisyys ei tosiaankaan haittaa,



Täällä siis voidaan hyvin. Koko ajan hieman paksummin (myös jos takapuoleen vilkaisee), pää hieman raskauden pehmentämänä elellään päivä kerrallaan ja odotellaan malttamattomana kesää sekä äitiysloman alkua. Ensi viikollahan palaillaan taas mahankasvatusprojektin merkeissä ja sillä kertaa tuoreilla neuvolakuulumisilla!


Ja muistakaahan, että meitähän kannattaa seurailla INSTAGRAMISSA ja käykäähän tykkäämässä myös blogin FACEBOOK - sivusta pysyäksenne perillä uusimmista kuulumisista.


* kuvissa näkyvä Luklabelin neuvolakorttikotelo saatu blogin kautta

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Pari sanaa äitienpäivästä

Kakun ja kukkien täyteinen päivä on kääntynyt jo iltaan. Toinen äitienpäiväni äitinä on juhlittu kera perheen ja nyt on aika rauhoittua. Mies on töissä ja lapsi nukkuu joten koti on hiljainen lukuun ottamatta koiran unissaan päästelemiä tyytyväisiä murahduksia. Tiskikone pitäisi tyhjentää ja lelut kerätä lattialta mutta ne kerkeää myöhemminkin. Tämän päivän viimeiset tunnit taidan keskittyä ihan vain itseeni.

Jokainen tietää sanonnan "äidit juovat kahvin kylmänä ja syövät jäätelön lämpimänä". Tänään niin ei ollut. Tänään me nimittäin juhlimme äitiyttä oman sisareni, äitini ja hänen äitinsä kanssa. Äidit kolmessa sukupolvessa pitivät yhdessä huolta ettei taapero lennä pää edellä rappusia alas eikä kenenkään vauva jää jalkoihin. Jokainen joi kahvinsa kuumana koska tiimityössä on voimaa. 

Vain toinen äiti voi tietää minkälaista on rakastaa toista ihmistä niin ehdoitta. Olla samaa aikaa niin ärsyyntynyt, turhautunut sekä väsynyt ja kuitenkin jaksaa jatkaa. Lähteä uralle joka on aliarvostettu ja jonka palkalla ei maksa vuokraa mutta jonka arvoa ei voi rahassa mitata. Ja siksi tänään me juhlimme. Juhlimme sitä että selvisimme taas yhdestä vuodesta. Sitä mitä saimme aikaa ja sitä mitä jätimme tekemättä (vaikka mitä niinä pimeinä hetkinä kuvitteleekin). Juhlistamme niitä äitejä jotka tekevät töitä kellon ympäri kasvattaakseen mallikelpoisia kansalaisia ja niitä joiden lapset ovat jo pesästä lentäneet, mutta jotka edelleen välittävät, huolehtivat ja pelkäävät pientensä puolesta.




Kai muistit onnitella äitiäsi?

perjantai 12. toukokuuta 2017

23. raskausviikko: Joko tuntuu todelliselta?

Heippa heii! Tuoreimpien raskausterveisten merkeissä täällä taas. Nythän viikkoja on jo hurjat 22+2 joten mukavasti puoliväli ylitetty ja laskettu aika aina vain lähestyy. Nyt eletäänkin jo niitä hetkiä kun todellisuus rupeaa iskemään vasten kasvoja. Meille tulee toinen vauva. Voi luoja, meille oikeasti tulee toinen vauva! Pienimuotoinen paniikki iskee. Liian myöhäistä perääntyä.



En sitten tiedä mikä se teki kaikesta paljon todellisempaa. Onkohan syynä jokapäiväinen (ja öinen) myllerrys vatsassa mikä näkyy ja tuntuu? Vai eilen suihkussa käydessäni huomaamani suonikohju? Jo toinen mokoma, ensimmäisen sain edellisessä raskaudessa. Jalkani näyttää pahemmalta kuin 80 vuotiaalla isomummilla! Ihan omaksi puolustukseni kyseessä on aika teräksinen isoäiti, mutta kuitenkin. Suonikohju. Kiva.

Vai johtuukohan tämä rakenneultrasta. Siitä kuinka pieni siellä venytteli jalkojaan ja vilkutteli kameralle. Siitä kuinka Mini ei ole enää pelkkä Mini vaan äidin prinsessa, pikkusisko. Tyttöveikkaus sai mielen pyörimään vaaleapunaisissa lakanoissa ja mahdollisissa nimivaihtoehdoissa. Isosiskon vanhat vaatteet on jo kaivettu esiin ja ne toivat mukanaan vauvantuoksua. Ihan kohta pääsevät uuteen käyttöön. Tai kohta ja kohta, onhan siihen vielä aikaa.



Tiedätte varmasti kuinka iltaisin tulee makoiltua sängyssä ja tuijoteltua kattoa. Päivän tapahtumat tai tulevat käänteet pyörivät päässä jonka seurauksena on vaikea nukahtaa. Levottomuus vaivaa ja vuorotellen tulee kylmä sekä kuuma. Mitä useammin vaihtaa kylkeä paremman asennon toivossa, sitä virkeämmäksi itsensä tuntee. Sitä tämän nyt on. Pohdiskelua, stressiä, jännitystä sekä odotusta. Pakko kai se on uskoa: jos kaikki menee hyvin, ensi syyskuussa meille tulee vauva.

Mites muut odottajat: kuulostaako tutulta?



Muistattehan, että meidän perheen menoa voi seurata myös INSTAGRAMISSA ja FACEBOOKISSA

torstai 4. toukokuuta 2017

22. raskausviikko: Noloakin nolompi raskaus

Ei ole hyvää ilman huonoa. Raskaus, samoin kuin moni muukin asia, ei ole aina sitä miltä päälle päin näyttää. Se ei ole hyvin rasvattu ratas mikä pyörii eteenpäin ilman minkäänlaista kitkaa. Onnellisten vatsanpitelykuvien ja pienten lastenvaatteiden hamstrauksen taakse jää se hieman pimeämpi puoli mitä ei niin mielellään tuo päivänvaloon. Tässäkin postauksessa näkyvät, aiheeseen täysin sopimattomat vaaleataustaiset kuvat kätkevät taakseen sen joka päiväisen todellisuuden. Enkä sillä tarkoita vain keittiön tuolia mikä on juuri sopivasti rajattu pois, sitä tuolia mikä on vuorattu likaisilla vaatteilla puolimatkassa pyykkikoriin.


Mitä raskaana oleva nainen näkee astellessaan peilin eteen? Totta kai ensimmäisenä osuu silmään päivittäin kasvava vatsakumpu. Ihmisestä riippuen tämä kumpu on verhottu pari kokoa liian isolla kaavulla tai tyköistuvalla paidantapaisella. Helmaa nostaessa saattaa näky olla kuin suoraan kosteusvoidemainoksesta tai jotain mitä odotat näkeväsi eläintarhassa. Raskausvatsa ei nimittäin aina ole kuin vauvan peppu taisteluarpineen ja karvoineen joiden ajelu tukkii suihkun lattiakaivon. Kaiken lisäksi ihon väritys saattaa vaihdella ja napa näyttää epämääräiseltä. Kyse on kuitenkin vain vatsasta minkä todellinen ulkonäkö on helppo piilottaa uteliailta katseilta. Tätä Grinchiin verrattavaa näköalaa pääsee lähinnä ihailemaan odottavan äidin onnekas puoliso joka yhteisissä saunavuoroissa mielessään muotoilee naisensa vatsakarvat partavahalla.

Ikävä kyllä raskauden tuomat muutokset eivät rajoitu vain vatsan seudulle. Peitepuikon käyttö yleistyy naaman kukkimisen tuloksena ja sääriä koristaa karvojen lisäksi suonikohjut. Jalan ja jopa nenän koko saattaa kasvaa, naama turvota ja takapuoli levetä. Puheet raskauden tuomasta hehkusta juontaa juuresta jatkuvasta hikoilusta mikä saa kainalot vuotamaan Niagaran putouksen lailla ja naaman kiiltämään sekä punoittamaan. Parin rappusen jälkeen pitää pysähtyä tasaamaan hengitystä ja paidassa loistavat märät läntit saavat kainaloihin teipatut pesusienet kuulostamaan hyvältä idealta. 


Osa näistä edellä mainituista muutoksista saattaa tulla odottavalle äidille yllätyksenä. Kuulumisia vaihtaessa harvoin ensimmäisenä tulee puheeksi nykyään niin silmiä pistävältä haiseva jalkahiki. Onneksi on kuitenkin olemassa tiettyjä vaivoja jotka ovat ihan yleisesti tiedossa. Kuten se, että raskaana olevalla naisella on jatkuva tarve päästä vessaan. Ja näinhän se menee mutta siinä ei ole koko totuus. Ahkerasta rakontyhjennyksestä huolimatta ei nimittäin ikinä tiedä milloin aivastus tai yskä saa laskemaan housuihinsa. Tämä pitää sentään elämän jännittävänä. Vatsa pystyssä marssivalle naiselle kerrottavia vitsejä kannattaa myös rajoittaa, nimittäin virtsankarkailun lisäksi ongelmana saattaa olla myös ilmavaivat. Äkkinäinen purskahtaminen nauruun saattaa siis parhaimmillaan johtaa märkiin housuihin ja miehekkään äänekkääseen pieruun. Itsesuojeluvaiston omaava ihminen jättää nämä vaivat sitten huomiotta sillä kukaan ei halua saada hormonaalisen naisen tilitystä niskaansa.

Mutta ei huolta! On useita jotka eivät kärsi yhdestäkään edellä mainitusta oireesta. Ja rohkaisevana sanana sinulle joka kärsit jokaisesta: raskausaika on onneksi vain yhdeksän kuukautta. Monesti helpottaa heti synnytyksen jälkeen. Tai sitten ei. On se niin hienoa olla nainen.


Hei sinä raskaana oleva sielunsisko! Kuulostaako tutulle?


Muistattehan seurata meitä myös INSTAGRAMISSA sekä FACEBOOKISSA